Tomi

Mistä matkustusintoni alkoi? Kuten useimmat asiat, tämäkin lienee saanut alkunsa lapsuudesta. Emme tehneet lapsuudenperheessäni kaukomatkoja ja lentokoneessakin olin ensimmäisen kerran vasta parikymppisenä. Sen sijaan autoilimme kovasti, teltan kanssa ympäri Suomea ja Pohjoismaita. Noita vaikutusalttiita aikoja syytän vaellusviettiäni, joka minua yhä ajoittain vaivaa. Perille pääseminen on hienoa, mutta ehkä kuitenkin lähteminen vielä hienompaa.  Auton ajaminen ulos laivan ruumasta varhaisaamulla uudessa satamassa, hieman liian vähän nukkuneena, ilmassa uuden seikkailun odotus. Mikä voisi olla parempaa?

Sittemmin lapsuus jäi taakse ja jatkoin matkailua omillani. Kulkuvälineet vaihtuivat ja lentokoneetkin ovat tulleet vuosien varrella tutuksi. Kahden ja kolmenkymmenen ikävuoden välillä matkailin ympäri Eurooppaa junalla, autolla tai kohteeseen suoraan lentäen. Viimeisen viiden vuoden aikana olen harrastanut seikkailuhenkistä automatkailua samanhenkisen porukan kanssa. Merkittävimpiä näistä matkoista ovat olleet maantiematka keskellä talvea Suomesta Bangkokiin ja toinen Etelä-Afrikan Kapkaupungista Suomeen. Kuten arvata saattaa, matka-ajat ovat myös pidentyneet. Ennätys tällä saralla on juuri tuo viimetalvinen matka Afrikasta Suomeen. Se kesti kaikkineen lähes puoli vuotta.

Kaikenlaiset majoitustavat ovat myös tulleet vuosien varrella tutuiksi aina korkeatasoisista hotelleista viikkovuokra-asuntojen ja retkeilymajojen kautta aina henkilöautoyöpymisiin asti. Joissain paikoissa olen viettänyt vain jokusen tunnin, joissain kuukausia. Uteliaisuus ja seikkailunhalu on ajanut minut myös kahteen rauhanturvaoperaatioon ja muutamalle vapaaehtoistyökeikalle, noin joitain muita kokemuksia ”ulkomaista” mainitakseni.

Parikymppisenä interreilaajana laskin vierailemiani maita ahkerasti. Jokainen uusi maa tuotti mielihyvää myös ajatustasolla. Lähes kaikki Euroopan maat tulivat kuitenkin käytyä ja opintojen jälkeen elämä seestyi. Jämähdin vanhalle mantereelle ja laskeminen unohtui lähes vuosikymmeneksi. Taisinpa unohtaa tarkan määränkin. Maita oli kymmeniä ja se riitti. Aktivoiduin tällä saralla uudelleen viitisen vuotta sitten tuon jo mainitsemani pidemmän Euraasian halki Bangkokiin suuntautuneen automatkan myötä. Uusia ja erikoisia maita alkoi taas kertyä ja aloin pitää kirjaa. Tiedän jälleen monessako maassa olen käynyt. YK:n itsenäisinä valtioina pitämiä sellaisia on nyt 87.

Nälkä kasvaa syödessä. Esimerkiksi viime vuodenvaihteessa Karibialle ja koilliseen Etelä-Amerikkaan tekemälläni kuukauden mittaisella matkalla oli selkeästi maabongauspiirteitä. Kun kerran kyseisessä maailmankolkassa olin, yritin maksimoida maat, jotka järjellisellä vaivalla tuossa ajassa pystyin vierailemaan. Ilman tätä perusajatusta en olisi varmaankaan ikinä päätynyt Surinameen ja Guyanaan, joita kohtaan minulla oli suuria ennakkoluuloja. Tälläkin kertaa kävi niin, että ennakkoluulot murenivat kun tilanteen meni itse toteamaan. Ehkä juuri tämän kontrastin takia muistelen näitä etukäteen kammoamiani maita tuon reissun parhaana antina. Jopa kyseisen matkan käynnistänyt risteily Karibialla oli tähän verrattuna kokemuksena laimeahko, kun sitä näin jälkikäteen pohdiskelee. Joskus kannattaa työntää nokkansa paikkoihin, joihin ei haluaisi mennä.

Varsinaista tavoitetta minulla ei kuitenkaan maavierailujen saralla ole. En esimerkiksi haaveile kaikissa maailman maissa käymisestä. Sata on mukavan pyöreä luku, ja se olisi mukava saada täyteen. Tosin tällä vauhdilla – ja vauhtia merkittävästi hidastaenkin – se tulee väistämättä täyttymään, joten sekään ei herätä enää suuria intohimoja. Toisaalta saattaa olla hyvinkin mahdollista, että maiden laskeminen ja maratonmatkat jäävät taas jossain vaiheessa taka-alalle, onhan niin käynyt aiemminkin. Kuka tietää. Ihmiselämässä on erilaisia vaiheita ja tilanteita. Nyt elämässäni on meneillään tällainen. Jonkun vuoden päästä kaikki voi olla toisin. Tyystin paikalleni tuskin kuitenkaan jämähdän ikinä.

Jos jotain olen näistä maailmanmatkoistani oppinut, niin se lienee tosiasia, että matkoja ja tapoja kokea ympäröivää maailmaa on erilaisia. Mikään niistä ei ole nähdäkseni oikeampi kuin joku toinen. Lomamatka eurooppalaiseen kulttuurikaupunkiin on kokemuksena aivan erilainen kuin nelikuukautinen ja toistakymmentä tuhatta kilometriä pitkä automatka Afrikassa, rento oleilu trooppisessa rantaympäristössä taas omansa. Kaikilla näillä on oma arvonsa ja kaikkiin lähden mielelläni mukaan. Ja olen lähtenytkin. Aivan kuten urheilulajit, nämä ovat suorituksina ja kokemuksina aivan erilaisia, eikä niiden vertaaminen liene kovin hedelmällistä. Vaihtelu virkistää. Tuskin kukaan vertaisi puolen tunnin sauvakävelylenkkiä satoja kilometrejä pitkään ja vuorokausia kestävään ultrajuoksusuoritukseen, vaikka niitä yhdistääkin jalan laittaminen toisen eteen. Sama ihminen voi kuitenkin harrastaa molempia ja saada niistä jotain.

Jos joku omimpana pitämäni matkustustapa pitäisi kuitenkin valita, se olisi epäilemättä pintatiematkailu ja erityisesti pitkien matkojen taittamista omalla kulkuneuvolla. Autoilu eksoottisissa ympäristöissä on lähes jatkuvaa ongelmanratkaisua, josta hyvin käytännöllisenä ihmisenä pidän kovasti. Joskus se on raskasta, mutta lähes aina palkitsevaa. Lentämistä leppoisampi tahti ja matkantekemisen konkreettisuus on myös mieleeni. Nyt olen tätä mieltä, tulevaisuudessa saatan ajatella toisin – aivan kuten tuon maanlaskemisjutunkin suhteen. Tulevaisuutta, kuten joku viisas joskus totesi, on erityisen hankala ennustaa. Peruseetos kuitenkin lienee, että se kannattaa kohdata uteliain mielin ja mahdollisuuksiin tarttuen, minkälaisia ne sitten ovatkaan.

Tomin matkoista lisää blogissa Havaintoja maailmalta