Petteri

PettteriOlen maabongari. Se ei tarkoita, että matkustan vain kerätäkseni maita. Se ei tarkoita, että pyrin vain matkustamaan uusiin maihin. Se ei tarkoita, että pyrin optimoimaan matkani niin että päädyn mahdollisimman moneen maahan. Se ei tarkoita sitä että laskisin käynniksi välilaskun tai muutaman tunnin piipahduksen maassa. Se ei tarkoita myöskään että tavoitteeni olisi käydä kaikissa maailman maissa. Bongaan maita, koska uskon, että jokaisella maalla on jotain tarjottavaa ja jokainen maa on jollakin tavalla omanlaisensa. Toistaiseksi 110 maata käyneeni en ole tähän juurikaan poikkeuksia löytänyt.

Kuten kaikki maabongarit tykkään luonnollisesti matkustaa paljon. Sanoisin että keskimäärin ehkä noin kahdeksan reissua per vuosi. Käytännössä käytän matkustamiseen kaikki pyhäpäivät joihin lisään mahdollisuuksien mukaan omia lomapäiviä ja/tai muutaman etätyöpäivän. Omista reissustani noin joka toinen on uuteen maahan ja joka toinen johonkin maahan jossa olen aikaisemmin käynyt. Toki jos pystyisin valitsemaan niin isompi osa reissuista olisi uusin maihin, mutta käytännössä hyvin vaikeaa (aika, raha). En kuitenkaan ole niin fanaattinen maabongari että haluisin kaikkien reissujeni menevän uuteen maahan.

Bangladesh
Leijaa lennättämässä Bangladeshissä

Ehkä poikkeuksena moniin paljon matkustaviin, maabongareihin tai matkustelemisesta haaveileviin en haaveile mistään jättireissuista tyyliin 6kk tai enemmän. Itselleni optimi reissun pituus on 2-3 viikkoa. Jos saisin valita täydellisen vuoden matkustamisen suhteen niin se sisältäisi esimerkiksi yhden 4 viikon kiertomatkan, kaksi kahden viikon reissua ja neljä 10 päivän reissua ja neljä pitkää viikonloppua.

Miksi ei ”yli”pitkiä reissua? Pitkissä reissuissa katoaa ”teho”. Ja nyt en teholla tarkoita, että pitäisi maksimoida mahdollisimman monta maata, paikkaa, nähtävyyttä jne. Toki tuonkaltainen teho katoaa myös, mutta enemmän tuollaisella pitkällä matkalla katoaa (ainakin osittain) innostus. En ole välttämättä enää yhtä innoissani kävellä ympäri uusia kaupunkeja, tutustua uusiin ihmisiin ja syödä paikallisia ruokia. Voi tulla myös ns. temppeliähky. Niin monen monumentin, temppelin, nähtävyyden nähtyäni samalla reissulla uudet vastaavat eivät välttämättä enää säväytä tai ainakin vähemmän kuin ansaitsisivat. Jos kesken pitkää reissua vaihtuu uusi maa niin usein saan uuden innostuksen, mutta mitä pitempi reissu niin sitä rajallisempi tuo uusi innostusboost on.

Kun matkustan uuteen maahan niin pyrin käymään monessa eri paikassa. Jos maa on sellainen mihin uskon joskus palaavani niin voin tyytyä ensimmäisellä kerralla vain esimerkiksi pääkaupunkiin (esimerkiksi Puola jossa olen käynyt kahdesti Varsovassa, mutta aivan varmasti menen vielä ainakin Krakovaan). Jos maa on sellainen, johon en usko palaavani niin pyrin käymään siellä mahdollisimman monessa paikaissa, ainakin kaikissa tärkeimmissä (esimerkkejä itselläni mm. Georgia, Azerbaijan, Turkmenistan, Uzbekistan ja Bhutan, joissa kaikissa tein melko kokonaisvaltaiset reissut). Jos ei ole mahdollista tehdä pitkää reissua maassa niin minimissään pyrin olemaan vähintään kaksi yötä, mutta useammin toki paljon enemmän. Käymästäni 110 maasta suht luonnollisia poikkeuksia edelliseen ovat Vatikaani, Monaco, Liechtenstein ja Andorra. Muut poikkeukset ovat Zimbabwe jossa olin vain yhden yön, Slovakia johon tein päiväretken Wienistä, Panama ja todennäköisesti kaikista yllättävimmin Norja, jossa olen vain käynyt laskettelemassa päivän viettäen yöt Ruotsissa. Näistä maista tulen varmasti palaamaan Slovakiaan ja Norjaan. Sen sijaan en ole varma, että palaanko Panamaan. Ehkä hyvin tyypilliseen maabongarityylin, sen sijaan että olisin valinnut vaihtoajaksi Panamassa lentojen välillä esimerkiksi 5 tuntia otin mahdollisimman pitkän vaihtoajan (23 tuntia). Tämä siksi, että ehtisin tutustua maahan (vaikkakin vain rajallisesti) ja bongata sen listalle. Tuon vuorakauden aikana kävelin Panaman vanhan kaupungin läpi, kävin katsomassa Panaman kanavan, söin hyvin tyypillisen panamalaisen lounaan, juttelin taksikuskien kanssa Panaman elämänmenosta, kävin ostoksilla, join paikallista olutta paikallisessa baarissa ja vietin illan meksikolaisen ystäväni kanssa, joka on asunut perheineen Panamassa muutaman vuoden. En koe että minulta jäi mitään kokematta tai tekemättä Panama cityssä. Toki ymmärrän, että Panamalla on paljon muutakin tarjottavaa kuin vain pääkaupunki, mutta tässä kohtaa tulee maabongausluonteeni esiin. Jos voin valita, että palaanko Panamaan vai menenkö ensi kerralla esimerkiksi El Salvadoriin, jossa en ole käynyt niin valitsen El Salvadorin.

Georgia
Kazbegi, Georgia

Yksi matkustusfilosofiani on että jos matkustan erikoiseen maahan (=ei tyypillinen turistikohde) niin pyrin tekemään siellä kaikki sille maalle tyypillisimmät turistiasiat. Jos sen sijaan matkustan johonkin tyyppilliseen turistikohteeseen niin pyrin tekemään ns ’off the beaten track’ asioita, ja välttää suurimpia turistimassoja. Joskus tämä tarkoittaa matkustaa alueille jotka eivät ole turistien suosiossa, yöpyä ei tyypillisellä turistialueella, löytää asioita jotka eivät ole kaikkien turistien agendalla tai mahdollisesti matkustaa kyseiseen maahan silloin kuin siellä ei ole turistisesonki. Tämä ei tarkoita että esimerkiksi Pariisissa en menisi katsomaan Eiffel tornia. Kaikissa kohteissa pyrin näkemään ns. ’must’ nähtävyydet,  kävellä keskustassa tai vanhassa kaupungissa ja löytää paikalliset erikoisuudet. Erityisen tärkeää itselleni on syödä paikallista ruokaa, maistaa paikallisia erikoisuuksia ja juoda paikallista olutta.

Milloin maabongausharrastus alkoi? En osaa tähän ihan tarkasti vastata. Minusta tuntuu että olen aina ollut enemmän tai vähemään maabongaaja. Kun olin lapsi meillä oli tapana perheen kanssa matkustaa autolla ympäri Eurooppaa. Meillä oli usein pitkiä ajomatkoja ja muistan siskoni kanssa useinkin kysyneeni takapenkiltä että ”koska ollaan perillä?”. Mutta en muista meidän ikinä valittaneen, että olisimme haluneet jäädä johonkin tiettyyn paikkaan pidemmäksi aikaan. Olimme tyytyväisiä päästä uusiin paikkoihin, uusiin hotelleihin ja ainakin kerran muistan kilpaileemme, että kumpi sai aikaisemmin jalat maahan Portugalissa eli oli meistä ns. ensimmäisenä käynyt Portugalissa. Konkreettisempi esimerkki on kun olin teini-ikäinen ja matkustimme Kaliforniaan. Los Angelesissa yhdessä kohtaa isäni kysyi että mihins suuntaan mennään. Hänen preferenssinsä oli pohjoiseen ja San Franciscoon, mutta minä päätin kaikkien puolesta, että mennään etelään ja piipahdetaan Meksikossa. Niinpä päädyimme yhdeksi päiväksi Tijuanaan ja sain kirjattua Meksikon uudeksi maaksi. Sen jälkeen olen käynyt Meksikossa ainakin kuusi kertaa ja voin sanoa että se on yksi suosikkimaistani.

Maabongausharrastukseni on vienyt minut moniin enemmän tai vähemmän eksoottisiin kohteisiin. Yhtäkään reissuani en ole katunut. Omasta mielestäni kaikilla mailla on jotakin tarjottavaa. On erikoisia maita joihin on kovat odotukset ja ne täyttyvät (esim. Bhutan, Uzbekistan, Libanon), mutta vielä useammin maa yllättää positiivisesti yli kaikkien odotusten (Georgia, Turkmenistan, Guatemala, Pohjois-Korea, Albania, Ruanda jne jne)

Minne en ole näillä näkymin menossa? Minulla on paljon maita joissa olen käynyt, mutta haluan käydä uudestaan (esimerkiksi Serbia ja Kanada, joissa olen käynyt vain kerran tai sitten Italia tai Japani, joissa olen käynyt useasti, mutta haluisin vielä käydä uudestaan useammankin kerran) . Sitten on maita joissa olen käynyt ja minulla ei ole hinkua/tarvetta käydä uudestaan (mm. kaikki Karibianmeren saaret jossa olen käynyt paitsi Kuuba, johon haluaisin mennä uudestaan katsomaan kuinka paljon maa on muuttunut reilussa kymmenessä vuodessa). Maista joissa en ole käynyt minulla ei ole yhtäkään maata johon en haluaisi. Minulla ei ole hinkua käydä kaikissa Karibian tai Tyynenmeren saarivaltioissa, mutta osassa olen käynyt ja osassa vielä tulen varmasti käymään. Sitten on tietysti maita joihin on juuri nyt vaikea mennä turvallisuustilanteen vuoksi. Näihin lukeutuvat Libya, Jemen ja Afghanistan, joissa kaikissa haluan käydä, mutta juuri nyt se olisi vaikeaa. Syyriassa olen tehnyt pitkän reissun silloin kun siellä oli rauhallista. Irakissa kävin kaksi vuotta sitten (tosin vain rauhallisessa Kurdistanissa). Somaliaan voisin hyvin tehdä piankin reissun (tosin vain rauhalliseen Somalimaahan).

Eli jos kysytään oletko käynyt kaikkialla vastaan Susan Sontagin sanoin en, mutta se on listallani.

Bhutan
Paro Tsechu -festivaali Bhutanissa

 

Mainokset