Heikki

Sain vakavan matkailukärpäsenpistoksen jo aivan elämäni alkutaipaleella. Isovanhempani olivat sitä ikäluokkaa, joka 60-70-luvuilla pääsi ”valloittamaan” maailmaa seuramatkoilla. Jo aivan pienestä pitäen sainkin kuulla tarinoita Euroopan pääkaupungeista ja tunnelmista Välimeren rannoilla. Kuriositeettina mainittakoon, että äitini vanhemmat osallistuivat ensimmäiselle sodan jälkeen Suomesta tehdylle charter-matkalle Italian Porto Finoon 50-luvun alkupuoliskolla. Tämä oli ensimmäinen seuramatka, jolle Suomen Pankki myönsi valuutanvientiluvan! Matka tehtiin bussilla ja kesti yhteensä 3 viikkoa! Lapsena aina unelmoin, että voisin matkustaa yhtä paljon kuin isovanhempani.

Kouluikäisenä teimme vanhempieni kanssa automatkoja pohjoismaihin, ja kävimme tietenkin myös Finnjetillä Saksassa. Todellinen tajunnanräjäyttävä kokemus oli kuitenkin ensimmäinen matkani Kreikkaan 10-vuotiaana 80-luvun alussa.  Tästä matkasta alkoi palava haluni nähdä maailmaa.

Aloitin omatoimisen matkailun lukio-ikäisenä. Tuolloin omaksuin tavan matkustaa itsenäisesti muista riippumatta. Vaikka olin varsin ujo ja varautunut, uskalsin antaa seikkailumatkailun viedä mennessään, ja pidän edelleenkin yhteyttä moniin tuolloin reissussa tapaamiini ihmisiin. Tästä reppureissaamis-filosofiasta ja vahvasta treveller-identiteetistä olen pitänyt kiinni.

Nyt nelikymppisenä voin todeta, että olen oikeastaan pyrkinyt rakentamaan elämäni palikat matkailuharrastuksen ympärille. Myös muut harrastukseni ja intohimoni – ruoka ja lukeminen – liittyvät kiinteästi matkailuun. Meillä on vaimoni kanssa yhteinen matkailufilosofia, enkä voisi kuvitellakaan jakavani elämääni ihmisen kanssa, joka ei ymmärtäisi tätä paloa sisimmässäni! Lomillani olen aina matkoilla ensimmäisestä viimeiseen vapaapäivään. Olen jopa kerran irtisanoutunut työstäni voidakseni toteuttaa unelmani useita kuukausia kestävästä maailmanympärimatkasta. Vapaus ja riippumattomuus ovat olleet keskeisiä pyrkimyksiä elämässäni. Ne ovat itsekkäitä arvoja ja pyrkimyksiä, sen myönnän. En kuitenkaan koe, että toteutan unelmiani toisten kustannuksella.

Ystäväni usein kysyvät, onko jotain paikkaa, johon en matkustaisi. Tottakai niitä on; en esimerkiksi juuri nyt menisi Jemeniin tai osaan Syyriaa ja Irakia. Suhtaudun matkailun riskeihin nöyrästi ja tosissani, mutta usein joudun rauhoittelemaan ihmisten ennakkoluuloja eri alueiden ja maiden turvallisuudesta. Yksin matkustaessani olen myös joutunut luottamaan tuntemattomiin ihmisiin. Toistaiseksi pettymyksiä on tullut vähän. Ihmiset kaikkialla maailmassa ovat pääsääntöisesti hyviä, ja etenkin satunnaiselle matkailijalle hyväntahtoisia!

Vaikka matkustaminen on minulle ennen kaikkea hetkessä elämistä, liittyy siihen myös tiettyä tavoitteellisuutta. Haluan nähdä niin paljon maailmaa, kuin vain mahdollista. Vaikka en koe olevani varsinainen maabongari, pidän toki kirjaa käydyistä maista ja paikoista. Olen käynyt kaikilla asutuilla mantereilla ja reilussa 90 itsenäisessä valtiossa. Toinen mokoma on siis vielä valtioita käymättä. Tavoitteenani on saada kaikki maailman maat käytyä, jos vain terveys, toimeentulo ja parisuhde sen sallivat. Olen kiitollinen ja nöyrä, että voin elää matkailijaunelmaani!