Eki ja Stina

Tulo Göteborgin ja Oslon välisellä tiellä uuteen maahan omin voimin kiehtoi 14-vuotiaan mieltä valtavasti. Norjan vuoriston jälkeen poljin vielä pitkän tien Perämeren ympäri kotiin. Kotona piirsin mustalla tussilla karttaan ajamani reitin, jotta voin paremmin näyttää sitä kaverilleni.

Tästä alkoi läpi elämäni jatkunut tapa piirtää kaikki kulkemani tiet mustalla eri maiden karttoihin. Pyrkimys täyttää kartat mustilla viivoilla oli minulle tärkeintä. Maita ja alueita tuli ikään kuin sivutuotteena. Yöpyessäni pyörämatkallani retkeilymajoissa tutustuin moniin peukalokyydillä kulkeviin nuoriin opiskelijoihin. Heistä muutamat kertoivat olevansa reissullaan tulossa Helsinkiin. Keksin kutsua heidät yöpymään luonamme. Kolme tuli ja he vuorostaan kutsuivat minut luokseen Hollantiin, Pariisiin ja Cambridgeen.

Pyöräilijästä liftariksi

Seuraavana kesänä 1951 lähdin luokkatoverini Joken kanssa pyöräretkelle noihin kohteisiin. Pariisissa asuva ystäväni sai meidät vakuuttuneeksi, että Britanniassa on niin helppo liftata, että sinne ei kannata lähteä polkemaan pyörällä. Uskoimme häntä ja totesimme hänen olevan oikeassa. Lyhyessä ajassa olimme käyneet Oxfordin lisäksi Invernessissä asti Skotlannissa ja Exeterissä lounaassa. Pariisiin palattuamme kesälomaa koulusta oli vielä runsaasti jäljellä, joten hankimme Italian ja Sveitsin viisumit ja poljimme Välimerelle. Palasimme Alppien yli Saksaan ja lopulta kotiin. Ajoimme Välimeren rannasta Genovasta Itämeren rantaan Lyypekkiin yhdeksässä päivässä.

Keskellä kesää 1952 Helsingissä oli olympialaiset. Niistä ei voinut olla poissa. Kaksi lyhyempää matkaa ehtisi kuitenkin tehdä. Ennen kisoja ajoin toisen kaverini, Arskan kanssa reitin Tukholma – Oslo – Narvik – Hammerfest – Kuusamo – Helsinki ja kisojen jälkeen Joken kanssa Suomen ympäri. Pistäydyimme sillä reissulla myös Kilpisjärveltä Jäämeren rannassa.

Euroopan halki Afrikkaan – pyörällä

Kesällä 1953 tein uuden kaverini Ukin kanssa uskaliaan suunnitelman pyöräillä Välimeren länsipään ympäri. Kuukaudessa ajoimme Lissabonin kautta Marokon Casablancaan. Siellä otimme suunnan itään. Atlasvuoristo ja 40 asteen kuumuus olivat meille liikaa. Kun Uki vielä sairastui vatsatautiin, ostimme III lk junaliput Algerian läpi Tunisiin. Sisiliassa vielä poljimme pohjoisrannikon verran, mutta Italian saappaankärjessä alkoi taas vuoristo ja oli pakko ostaa junaliput Itävallan rajalle. Tirolin läpi poljimme, mutta Saksaan tultuamme lähetimme pyörät rahtitavarana Tanskan rajalle. Koska junakyyti oli Saksassa kallista, lähdimme itse liftaamaan. Ukin paha sairaus oli pohjukaissuolen tulehdus.

Pyörästä moottoripyörään

Kun seuraavana talvena sain 18 vuotta täytettyäni ajokortin, pyöräily loppui. Kävin sotaväen ja kesällä 1955 ajoimme Ukin kanssa moottoripyörällä Välimeren itäpään ympäri. Kun Israel oli pakko kiertää, jouduimme Sinaissa kielletylle sotilasalueelle ja olimme toista viikkoa vangittuina. Kairon ja pyramidien jälkeen ajoimme Libyassa pitkän ja kuoppaisen ns. Rommelin tien Tunisiin ja taas samalla laivalla Sisiliaan ja sieltä kotiin Vatikaanin ja Sveitsin kautta.

Moottoripyörästä autoon

Seuraavina kesinä kulkuneuvoni oli ensin Kuplavolkkari ja sitten useita Volkkaripakuista itse rakennettuja ahtaita asuntoautoja, joilla ajeltiin ympäri Eurooppaa. Olin opiskelun lomassa töissä Helsingin autokatsastuskonttorilla.

Kun olin valmistunut TKK:sta ja Uki halusi vaihtaa työpaikka, oli sopiva hetki tehdä oikein tosipitkä reissu. Siihen olisi viimeinen kesällä 1962 rakennettu kehittynein Volkkaripakun versio sopiva. Se muuttui kädenkäänteessä päiväasennosta, jossa oli pöytä ja penkki, yöasentoon, jossa oli bunkka kahdelle. Lattian muodosti seitsemän lappeellaan olevaa jerrykannua, joiden päällä käveltiin. Takana oli kaasulla käyvä pieni jääkaappi.

Etelä- ja Pohjois-Amerikka

Ensin yritettiin saada lupa ajaa Siperian läpi Kiinaan. Sehän ei tietenkään siihen maailman aikaan onnistunut. Mieluiten olisimme seuranneet Irja Sievisen jälkiä, kun hän kymmenen vuotta aikaisemmin oli ajanut Volkkaripakulla Kairosta Kapkaupunkiin, mutta Afrikassa oli jo paikoin levotonta ja jopa vaarallista, kun siirtomaat kävivät itsenäisyyskamppailuja. Sitten keksimme kohteeksi Etelä-Amerikan. Voisimme palata kotiin Pohjois-Amerikan kautta, missä meillä oli ystäviä ja sukulaisia.

Katsoimme kartasta, että lyhin merimatka Etelä-Amerikkaan on Senegalin Dakarista. Sinne oli ajettava Saharan läpi. Suorin reitti lähinnä merta oli tukossa Polisarion taistelujen takia. Oli käytettävä itäisempää reittiä.

Lähdimme Helsingistä 10.11.1962. Ajoimme Bechariin Algeriaan ja sieltä Saharan halki Gaoon Maliin. Lähtiessämme ylittämään aavikkoa kyydissä oli 242 litraa bensaa ja saapuessamme ensimmäiselle bensapumpulle Saharan eteläpuolella tankissa oli enää 15 litraa. Monen seikkailun jälkeen pääsimme Dakariin. Siellä oli vilkas satama, mutta liikenne Etelä-Amerikkaan oli olematonta. Kiersimme sataman kahdesti päivässä kysymässä kyytiä, mutta vasta seitsemän viikon kuluttua kävin tuuri. Argentiinalainen laiva otti meidät ja auton kyytiin Buenos Airesiin. Kiersimme Etelä-Amerikkaa kolme kuukautta. Suureksi yllätykseksemme saimme Perussa kuulla, että Kolumbiasta Panamaan ei ole tietä. Noin 200 km puuttuu. Kolumbiassa oli turvauduttava kahvia kuljettavan rahtilaivan kyytiin, joka kulki Panaman kanavan kautta Texasiin. Emme päässeet maihin kanavalla, vaan vasta Texasissa. Jouduimme suureksi pettymykseksemme jättämään koko Keski-Amerikan väliin. Koukkasimme Meksikon kautta Arizonaan Grand Canyonille ja sieltä Los Angelesiin ja San Franciscoon. Sitten ajoimme Yellowstonen kansallispuiston, Chicagon ja Toronton kautta New Yorkiin. Norjalainen rahtilaiva vei meidät Brooklynistä Antwerpeniin. Kotiin tulimme ennen juhannusta 17.6.1963. Auto oli silloin loppuun ajettu romu. Aikaa kului seitsemän kuukautta ja matkaa kertyi 47 000 km.

Tämän jälkeen menin töihin ja lensin ensimmäisen kerran työmatkalle Suomesta ulkomaille. Lienee jonkinlainen ennätys, että olin ennen ensimmäistä lentoani ulkomaille jo käynyt 67 maassa. Siihen aikaan, 1950- ja 1960-luvuilla ei juuri lennetty. Olen muutenkin aina viihtynyt maantiellä.

Häämatka Intiaan

Häämatka Intiaan ajettiin syksyllä 1966 tilavaksi asuntoautoksi rakennetulla Unimog S:llä. Vapaa-ajan matkoilla oli tästä lähtien aina vaimoni Stina mukana. Koska hän tuli niin myöhään mukaan, hän on 373 NomadMania-alueellaan ja 80 YK-maallaan suomalaisista vasta 27. tilalla.

YK-maita ja Suomen kuntia

Bongaamistani 113 YK-maasta 17 on sellaisia, joissa en olisi käynyt, ellei työnantaja olisi lähettänyt minua sinne ja maksanut matkan. Työmatkani suuntautuivat sen jälkeen pääasiassa Eurooppaan, mutta myös Kaukoitään ja molempiin Amerikkoihin. Yksi maailmanympärimatka oli työmatka ja toinen vapaa-ajan matka. Vaikka Suomen kunnat eivät kuulu matkasivustojen piiriin, voin mainita, että aloin kerätä käyntejä kaikissa Suomen kunnissa 1950-luvulla, kun niitä oli 548. Kökar oli viimeinen, jonka bongasin 14.7.1986, kun kuntia oli jäljellä 440. Nyt niitä on enää 309.

Mukaan Maailmanmatkaajiin

Ystäväni jo 1960-luvulta, edesmennyt Rauno Ekholm matkusti paljon sekä työnsä puolesta että myös vapaa-aikanaan. Hän oli jo 1990-luvun puolivälissä käynyt kaikissa 192 UN-maassa. Kun Itä-Timor itsenäistyi vuonna 1999, hän lensi sinne ja takaisin vain saadakseen listansa täydelliseksi.
Raunon kanssa osallistuin 1.2.2001 Raymond Bellin vetämän tuolloin vasta äskettäin perustetun Global Explorers’ Clubin kokoukseen. Seuraavana vuonna kävin kolmena peräkkäisenä perjantaina Raunon ja vaimoni Stinan kanssa Hotelli Arthurissa klubin kokouksissa. Sitten seurasi 14 vuoden tauko, joka päättyi siihen, että huomasin olevani 425:llä käydyllä TBT (The Best Travelled People, NomadManian edeltäjä) -alueella tasapisteissä Pirjo Terilehdon kanssa ja otin häneen yhteyden. Hän houkutteli minut mukaan Maailmanmatkaajien kokoukseen 2.9.2016, jossa olin Stinan kanssa kuuntelemassa, kun Rauli Virtanen kertoi matkoistaan. Saimme kuulla, että seuraavassa kokouksessa 7.10.2016 Harri Tuomola kertoisi matkastaan Tyynen meren saarille, jossa olimme Stinankin kanssa matkailleet.

Tapasin Harrin myös keväällä 2018 kotonamme. Hänen kanssaan riitti silloin juttua kuusi tuntia. Toisen kerran hän tuli kolme vuotta myöhemmin 6.8.2021 ollessaan kotilomalla Kosovon Mitrovicasta, missä hän oli jo kaksi vuotta opettanut International Business Collegessa. Sain Harrilta toistakymmentä sähköpostia, joissa oli ensi käden tietoa hänen hienoista eksoottisista matkoistaan.

Aluepistejärjestelmien kehittyminen

Olen myös paneutunut eri pistejärjestelmien (Most Traveled People, MTP ja NomadMania) rakenteeseen ja yrittänyt vaikuttaakin MTP-järjestelmän perustajaan Charles Veleyhin Pohjoismaiden osalta. MTP on myös jakanut esimerkiksi 8 miljoonan asukkaan Sveitsin 26 alueeseen siinä missä 38 miljoonan asukkaan Puola on listalla yhtenä alueena.

Kun NomadMania tarkensi sääntöjään tammikuussa 2018, jouduin haikealla mielellä poistamaan listaltani 45 sääntöjen vastaista aluetta. Näitä olivat mm. Siperian radan, Kiinan ja Mongolian rautateiden varren alueet, joissa en ollut poistunut junasta tai asema-alueelta. Lisäksi
siivosin pois alueet, joiden lentokentiltä en ollut poistunut. Putosin listalla monta pykälää. Siinä meni muutama maakin samalla (Guatemala, Bahrain, Antigua and Barbuda, Barbados, Ivory Coast ja Cape Verde).

Olen tilastomies henkeen ja vereen. Tässä esimerkkeinä NomadManiaa vielä paljon tarkemmin käynnit YK:n jäsenmaissa ja tarkat tiedot käynneistäni Pohjois-Amerikassa.

Most Traveled People ja NomadMania

Helsingin Sanomat julkaisi vuonna 2009 jutun kalifornialaisen Charles Veleyn perustamasta Most
Traveled People-sivustosta. Sen jälkeen siihen liittyi suuri joukko suomalaisia, minäkin päivämäärällä 21.11.2009.

Puolitoista vuotta sen jälkeen kreikkalais-englantilainen Harry Mitsidis lähestyi minua sähköpostitse ja kertoi aikovansa perustaa paremman sivuston näin sitä kuvaten:
”I believe that my new list, of 1111 parts, is fairer and a better geographical division of the world. — If you are interested, I would appreciate you calculating your totals and sending it to me, as well as giving me feedback on the list, and spreading the word around about it. The aim is to create an alternative, more rationalized and common-sense list which could be a bit of a motivator for all of us, friendly competitive travellers.”

Todettuani itsekin monia epäjohdonmukaisuuksia ja suorastaan älyttömyyksiä MTP:n
sivustossa, olin innolla mukana. Vaihdoimme sähköpostitse ajatuksia puolentoista
vuoden ajan, kunnes Harry lanseerasi The Best Travelled People-sivustonsa
13.10.2012. Sen jälkeen yhteydenpito on jatkunut keskeytyksettä ja jatkuu edelleen.

Harryn kanssa kävin myös mielenkiintoisia sähköpostikeskusteluja huijari William Baekelandista.

Harry kävi luonamme Espoossa 2014 ja teki minusta haastattelun NomadManian kuukausikirjeeseen. Kävimme myös Nuuksion Haltiassa. Olen ajoittain ollut yhteydessä myös NomadManian muihin aktiiveihin, kuten puolalaisiin Daniel Zagrodzkiin ja Wojciech Fedorukiin, sveitsiläiseen Thomas Büchleriin, joka tekee verifikaatioita ja nuoreen bosnialaiseen Milana
Bojinoviciin, joka asuu Varsovassa ja huolehtii nykyisin sivustosta.