Huhtikuun tapaaminen

Pitkäperjantaina 14 maailmanmatkaajaa kokoontui Ølhuset Stocholmiin jutustelemaan matkailusta.

Esa kertoi lentäneensä Saint Helenan saarelle ja Angolaan. Molemmissa oli tietysti mentävä golfaamaan.

Seija ja Manu kävivät perheen kanssa hiihtolomalla Karibialla Fascinosa-laivalla ja kaksistaan TSS matkalla Albaniassa.

Aku oli saapunut matkaajien tapaamisen ensimmäisen kerran. Hän kertoi, että oli tehnyt viimeisimmät matkansa Etelä-Amerikan maissa.

Ritva ja Olli olivat viettäneet muutaman päivän Oslossa, joka on heidän toiseksi viimeinen Euroopan pääkaupunki. He pitivät Oslon nähtävyyksistä. Seuraavana suunnitelmissa on matka Zagrebiin.

Sari ja Sakari lähtevät huhtikuun lopussa parin viikon matkalle Taiwaniin.

Jamestown lintuperspektiivistä – kuva Esalta
Advertisement