Helmikuun kokoukseen Oodissa osallistui noin 20 jäsentä.
Tällä kertaa ohjelmaa olikin yllin kyllin ja kokous jatkui vielä pienemmissä ryhmissä käydyissä keskusteluissa aina Oodin sulkemiseen asti, eli iltayhdeksään asti.
Harri osui sopivasti paikalle Afrikan ja Aasian matkojensa välissä ja kertoi syksyn matkastaan ensin MSC-varustamon siirtopurjehduksella Italiasta Etelä-Afrikkaan. Meripäiviä kertyi runsaasti, mutta sentään joitakin kohteitakin. Laivalla oli paljon erityisesti saksalaisia, joista osa oli taittanee matkan joka vuosi osana talvipakoaan. Siirtopurjehdukset ovat risteilyinä edullisia, risteily maksaa vähemmän kuin business-luokan lento ja jos tavoitteena on juurikin olla poissa Pohjois-Euroopan talvesta, niin eipähän silloin ehkä ole erityisen kiire kohteeseenkaan.
Hienoista eksotiikkaa matkalla tarjosi, että Suezin jälkeen laiva ajoi pari yötä ilman valoja merirosvoriskin takia.

Durbanista matka jatkui autolla monen Afrikan maan halki useamman kuukauden ajan. Seuraavissa kuvissa Harrin seurueen käyttämä auto, joka 14 litraa sadalla kulutuksestaan huolimatta oli mahtava tähän tarkoitukseen ja ajettu reitti. Autolla ajettujen maiden lisäksi reitille osui pari maavierailua kävellen, eli käynnit Angolassa ja Eswatinissa.


Harrin matkat jatkuvat seuraavaksi Aasiaan tavoitteena edetä Borneolta Salomoninsaarille lentämättä. Salomoninsaarilta toukokuulle ulottuva matka jatkuu Vanuatulle ja Uuteen Kaledoniaan, siinä vaiheessa jo todennäköisesti lentäen.
Harrin menneitä ja tulevia matkoja voi tutkailla hänen julkisesta Facebook-profiilistaan.
Kaikissa maailman maissa käyneet naiset
Illan toisena esiintyjänä oli Anna-Katri, joka hänkin sattui kokouksen aikaan olemaan Suomessa vaikka onkin viime vuosina ollut yli puolet ajastaan ulkomailla. Anna-Katrilla on nyt käytynä 186 / 197 maasta (YK:n jäsenmaina 182 / 193) – jäljellä 10 Tyynen meren valtiota ja Turkmenistan. Tyynen meren valtioiden osalta suunnitelma tälle keväälle on jo olemassa, mutta Turkmenistanin osalta hänkin joutuu edelleen odottamaan maan aukeamista koronan jäljiltä.
Pääosa keskustelusta käytiin kuitenkin sen tiimoilta, että arvioiden mukaan kaikissa maailman maissa käydyistä ihmisistä vain noin 10% on naisia, mutta ehkä osuus vielä lähivuosi(kymmeninä) tulee kasvamaan.
Kuten usein keskusteltaessa kaikissa maissa käyneistä ihmisistä tälläkin kertaa päädyttiin myös keskustelemaan hyväksyttävästä käynnistä, sillä nykyisin listalla olevat monet amerikkalaiset ovat päätyneet kuittaamaan Pohjois-Korean käymällä Koreioiden rajalla sijaitsevassa huoneessa. Nomadmanian listoilla nämä henkilöt päätyvät omaan listaansa, Transited only for some countries. Nomadmanian verifioinnistakin keskusteltiin – vaikka itse kukin saa päättää mikä on käynti maassa, vaikka sitten käynti maan suurlähetystössä paremman puutteessa, niin Nomadmanian päälistalle päätyneiden osalta säännöt ovat Nomadmanian yhteisesti sovitut. Suomen osalta uusimmat kaikissa maissa käyneet on jo verifioitu, vanhempien suoritusten osalta on luotettu asianomaisten sanaan.
Seuraava suomalaiset kaikissa maissa käyneetkin saattavat olla vielä miehiä, eli Juha ja Kari (lukemat nyt 191/193 ja 190/193) – tai sitten Anna-Katri ehtikin kiilaamaan väliin, jos Turkmenistan suo 🙂
Anna-Katrin yhteenvedon koskien erityisesti kaikissa maissa käyneitä naisia ja paljon matkailleita suomalaisia naisia voi lukea tästä. Matkakertomuksia Adalmina’s Adventures -blogissa on nykyisin vähemmän, sillä hänen pääkanavansa on nykyisin Instagram, erityisesti Instagram Stories.
Talletetut stoorit löytyvät Instagram-tililtä noista maakohtaisista ympyröistä:

Anna-Katrihan on muuten nykyisin myös Suomen – ja nuorten naisten – edustajanaNomadmanian Executive-komiteassa, jota vetää tanskalainen Mette Ehlers Mikkelsen,
Muita matkasuunnitelmia
Matkasuunnitelmiin liittyvä osuus jäi tällä kertaa pienryhmäkeskustelujen varaan.
Yleisenä kommenttina voisi todeta, että jäsenten kokemuksiin perustuen ryhmämatkojen, lähinnä siis useampaan maahan suuntautuvien kiertomatkojen) toteutumisaste on vielä paljon koronaa edeltävää aikaa pienempi.
Näin ollen monet ovatkin päätyneet – paitsi omatoimimatkailuun – myös teettämään kaukomatkoja niihin erikoistuneilla matkatoimistoilla kuten vaikka Aktiv-Resor, Aventura tai Starlight Tours, jopa siinä määrin, että toimistojen kapasiteetti saattaa olla tiukoilla, jolloin matkan suunnittelu kestää aikaisempaa pitempään, eli kannattaa olla ajoissa liikkeellä!
Ryhmämatkoista Aventuran pitkä (38 päivää) matka kaikkiin Tyynenmeren valtioihin on ilmeisesti toteutumassa ja se herättikin enemmänkin keskustelua siitä, että kuuluuko matkalle lähtevien joukkoon ”tuttuja”.

Schildtit suuntaavaat seuraavaksi Karibialle ja Etelä-Amerikkaan – tästä lisää lähiaikoina Meriharakka-blogissa. Etelä- ja Keski-Amerikka on muutamalla muullakin seuraavana suuntana.
Paikalla Oodissa oli mukavasti myös uusi jäsen Sami, josta lisää Facebook-sivuillamme.


Ehkä tämä pisteiden keruu ei ole ja sitä mitä ajattelen matkailusta.
Tuskin kukaan meistä ihan vaan pisteiden takia matkustaa, vaikka tämä ryhmä onkin perustettu käytyjä maita tai alueita laskeville ihmisille.
Useimmilla meillä kuitenkin lienee vain halu nähdä maailmaa laajalti ja siksi valitsemme usein matkamme kohteeksi uuden maan, alueen tai kaupungin.