Lokakuun kokous Punavuoressa

Tervetuloa Kari!

Noin 20 jäsenen joukossa oli tällä kertaa yksi ensikertalainenkin, eli Kari Karanko. Matkailijana Kari ei toki ole aloittelija, sillä 193 maasta on jo 189 käytynä!
Kari kertoo itsestään näin: ”Olen koko ikäni ollut kiinnostunut matkailusta, mutta 1900-luvulla matkani rajoittuivat v. 1994 tapahtunutta Sri Lankan ja Malediivien matkaa lukuunottamatta ainoastaan Eurooppaan. Lasteni kanssa aloimme 2000-luvulla kiertämään myös muita maanosia ja poikani Thomas olikin kiertänyt kanssani ennen 18v ikäänsä jo 80 maata.

Päätökseni kaikkien maiden käymisestä syntyi kuitenkin niinkin myöhään kuin 2012, jolloin pari maailmanmatkaajaa saivat minut Tyynellä valtamerellä ollessani siitä innostumaan. Koronan vuoksi tavoitteeni kaikkien maailman itsenäisten valtioiden vierailusta on siirtynyt parilla vuodella eteenpäin, mutta uskon että loputkin puuttuvat neljä maata Japani, Libya, Pohjois-Korea ja Syyria on tullut käytyä heinäkuuhun 2023 mennessä.”

Libyaa koskien Patrikillä oli Karille vinkki mahdollisesta matkanjärjestäjästä. Heta puolestaan tuntee jonkun, joka saattaisi auttaa Damaskokseen Beirutista käsin. Japanikin on jo auki ja eiköhän Pohjois-Koreakin vielä pura korona-ajan rajoituksiaan jossain vaiheessa.
Näistä voi halutessaan kysyä tarkemmin Facebook -ryhmässämme.

Jäsenesittelyt nettisivuilla

Jäsenesittelyjä on lisätty ja päivitetty nettisivuillemme kohtaan Maailmanmatkaajia kuluneen kuukauden mittaan. Lähes kaikki yli 125 maassa käyneet – Nomadmanian mukaan – ovatkin jo mukana lyhyemmällä tai pitemmällä esittelyllä. 100-124 maassa käyneiden esittelyjä täydennetään sivulle vähitellen.
Jos mielestäsi kuuluisit joukkoon, niin laita viestiä maailmanmatkaajat(at)gmail.com, mutta vasta kun Nomadmanian profiilisi on kunnossa.

Ote jäsenesittelyistä – katso kaikki esittelyt tästä

Harrin matkassa Balkanilla ja Aasiassa

Kosovo ja muu Balkan

Harri on kesän mittaan jättänyt taakseen kolmen vuoden työrupeaman Kosovossa.
Maailmanmatkaajien kevyet suunnitelmat käydä tässä yhteydessä tutustumassa Pohjois-Kosovoon, kuten monet muutkin Harrin tuttavien suunnitelmat, jäivät ensin koronan ja sitten Ukrainan sodan jalkoihin.

Lähtökommenttina Kosovoon liittyen Harri totesi tilanteen valitettavasti olevan monella tapaa huono ja työskentelyn ei-tunnustetussa valtiossa olleen haastavaa. Koronarokotustenkin osalta Kosovo oli viimeisiä maita Euroopassa, mutta Harri onnistui saamaan ne Serbiassa – hyvänä puolena siinä, että Serbiassa annetut rokotukset kirjattiin kuten muualla Euroopassa, toisin kuin Kosovossa, johtuen maan statuksesta.

Balkanin alue tuli kuitenkin erityisesti koronarajoitusten takia tutuksi, sillä lähimatkailu sentään onnistui alun tiukimpien sulkujen jälkeen. Kosovo ei nyt ehkä ole ihan erityisen merkittävä turistikohde, mutta luostareita ja vuoria sieltä löytyy. Kaupungeista useimmat käynevät Pristinassa, mutta paikalliset suosittelevat kyllä ennemmin Prizreniä. Harri työskenteli Mitrovicassa.

Intia

Harri ja Kari ja Intian kartta

Intiaa Harri kierteli etenkin maan pohjoisosissa – suosikiksi nousi ehkä Ladakhin alue.
Tavoitteena oli myös päästä maailman korkeimmalle tielle, Chisumle-Demchokin tielle Umlingin solaan (5 798 m), mutta lupaa sinne ei irronnut.
Harri vuokrasi myös auton Intiassa (99. maa, jossa hän on ajanut) – ja kokemus oli eittämättä pelottavin kaikista. Kilometrejä kertyi kuitenkin useammankin osavaltion alueella runsaat 6000.

Yleisena huomiona Intiasta tätä nykyä oli, että lihaa ja olutta ei juuri ole tarjolla paitsi turistikohteissa ja englanninkielen rooli on pienentynyt merkittävästi, eli enää ei ole itsestään selvää, että sillä selviää kaikkialla.

Intian vuoria: Panchchuli etualalla, pyhä Kailashin vuori vasemmalla osittain pilvien peitossa Uttarakhandin osavaltiossa

Sri Lanka

Intiasta matka jatkui Sri Lankaan, jossa sielläkin kertyi itse ajettuja kilometrejä. Ajoneuvona Sri Lankassa Harrilla oli riksa, jolla hän melkein kiersi saaren, eli ajoi n. 1600 km. Tankkauskin onnistui ulkomaalaisen etuoikeudella. Kun polttoainetta sai ostaa 5 litraa kerralla, niin bensa-asemat tulivatkin tutuiksi! Norsun kanssa ei riksalla muuten pärjää – Harrille ei kuitenkaan sattunut yhtään kohtalokasta kohtaamista.


Malediivit

Sri Lankan jälkeen seuraavana kohteena oli Malediivit. Colombosta pääsee Malediivien Addu-atollille suoralla lennolla, eli ei tarvitse kiertää Malen kautta. Malediivithän ei enää ole kallis kohde, sillä majoittuminen muilla kuin resorttisaarillakin onnistuu ja homestay -tyyppiset majoitukset eivät ole kalliita.

Seuraavaksi Afrikkaan

Itselleen epätyypilliseen tapaan Harri on seuraavaksi lähdössä siirtoristeilylle, eli Genovasta Durbaniin – noin neljä viikkoa laivalla siis. Durbanista matka jatkuu Afrikan mantereella, kuinkas muuten kuin autolla!

Harrin matkojahan voi seurata hänen julkisilta Facebook-sivuiltaan ja sieltä löytyykin lisää kuvia myös Intiasta, Sri Lankasta ja Malediiveilta.

Patrik maailmalla

Patrik on viimeksi kuluneen vuoden mittaan ehtinyt käydä vähän joka suunnalla.
Etelä-Amerikan kierroksella, joka käsitti Chilen, Bolivian, Perun ja Ecuadorin, mukaanlukien Galapagoksen, piti vielä latailla koronatodistuksia.
Idässä Patrik onnistui vielä tekemään Transsiperian junamatkan Vladivostokkiin.
Euroopassa auttamaan Ukrainan pakolaisia niin avustus- kuin pakolaiskuljetuksen muodossa ja venäjänkieltä opiskelleena pakolaisia vielä Suomeen asettumisessa.

Afrikassa suuntana oli mantereen niin läntinen kuin itäinen puoli, eli Senegalista Norsunluurannikolle, molemmat Kongot ja Kenia, Ruanda ja Burundi.

Kongojoen ylitys Brazzavillestä Kinshasaan kirvoitti sillä suunnalla käyneiden muistoja tältä rajalta ja myös Afrikan viisumeista keskusteltiin vähän pitempäänkin. Afrikassakin saattaa onnistua, mutta esimerkiksi Kongojen osalta Patrik oli hakenut DRC:n viisumin Tukholmasta ja Brazzavillen Kongon viisumin Lontoosta.

Kongon demokraattisessa tasavallassa voi näyttää vaikka tältä

Muita maailmalla

Kokouksen aikaan maailmalla olivat ainakin Amin Bisi, joka kiertää lähikuukaudet Afrikkaa, tällä hetkellä läntistä rannikkoa. Mahdollisia viisumi- ja rajanylitysvinkkejä kannattaa kysyä Facebook-ryhmässämme.

Anna-Katri on viettänyt viime kuukaudet Karibialla, joka sekin alue – kuten Afrikkakin – taitaa nyttemmin olla kokonaan/lähes kokonaan käytynä.

Leena on ollut Iranissa ja Pirjo ja Harri Madagaskarilla ja Komoreilla – kummankin näiden matkan toteuttajana oli Aventura.

Pirkko ja Lasse kävivät äskettäin eksoottisella Rodoksella ja Timokin lomailee Kreikassa.
Rodoksella käyneille tai sinne suuntaaville muuten leffavinkki: Navaronen tykit!

Noin 20 jäsentä lokakuun kokouksessa Punavuoren Ahvenen kabinetissa
Advertisement