Heinäkuun 2021 klubi

Helteisenä perjantaina kokoontui 14 klubilaista hotelli Arthurin ravintolaan. Useimmista oli
mukavaa olla taas tutussa paikassa.


Tutustuttiin Ollin ja Antin tuomiin keräilytavaroihin.

Ollilla oli mukana kasa erikokoisia viirejä pieniä ja isoja, joita hän oli hankkinut kotimaanmatkoilta
ennen vuotta 1973. Mielenkiintoisia, upeita viirejä, joissa myös pienetkin paikat oli päässyt
mukaan, mm. Tapiola ja Korso. Viireissä oli myös paikkoja, joista ei ollut aikaisemmin edes
kuultu, kuten Tiukka/Tjok ja Kello.


Antilla oli vuodelta 1955 kahvipaketeista saatujen kuvakorttien keräilylehdet. Yhden hän oli
itse kerännyt 7-vuotiaana, kaksi muuta hän oli löytänyt divarista. Korttien tarina on Matka
maailman ympäri, jossa sadun päähenkilö Joonas matkustaa eri paikkoihin. Tarinat ovat
hyvin hauskoja ja vieläkin paikkansa pitäviä.


Yrjö kertoi automatkastaan Kolariin, josta hän kävi myös Angelin kylässä.

Saku ja Sari olivat tutustuneet Ahvenanmaan 11/16kuntaan, matkakertomus löytyy Sakun blogista.


Aarne ja Mirja olivat käyneet Pohjois-Suomessa. Sallan museo oli erittäin kiinnostava.
He lähtevät heinäkuun lopussa Islantiin. Matka on varattu jo aikaisemmin ja nyt vaikuttaa
siltä, että se toteutuu. Seuraavassa tapaamisessa saammekin sitten Islannin kuulumisia.


Tällä hetkellä kaksi klubilaista on jo ulkomaanmatkalla.

Jani on matkalla Kreikassa,blogissa matkakertomus, kun ehtii.

Minnan perhe on Aruballa, hänen bloginsa löytyy täältä.