Koronarajoitukset olivat edelleen voimassa pääkaupunkiseudulla kesäkuun kokouksemme aikaan ja tällä kertaa kokouspaikaksi valikoitui niiden puitteissa ravintola Vltava, joka sentään ruokaravintolana sai olla auki klo 20 asti. Paikalla oli 10 jäsentä ja tällä kertaa kokoukseen ei ollut tarjolla etäyhteyttä. Toivottavasti koronatilanne jatkuu edes tällaisena ja jatkossa kokoukset voidaan taas järjestää oikeina tapaamisina!
Liisa kertoi vuodenvaihteessa Ugandaan tekemästään matkasta, erityisesti tietysti kohtaamisesta vuoristogorillojen kanssa, mutta myös muista Ugandan luonnonpuistoista. Vinkki: gorillalisenssit ovat nyt koronan takia alennusmyynnissä.
Muuten matkat olivat suuntautuneet kotimaahan, jos minnekään. Ahvenanmaa voitaneen tässä tilanteessa melkein laskea ulkomaaksi ja muutama olikin ollut siellä ja maakunta oli myös muutamien lähitulevaisuuden matkasuunnitelmissa.
(Kuva alla keväisestä Nåtösta.)

Pirkko ja Lasse olivat käyneet Norpparetkellä Järvisydämestä käsin ja Merja Oravista – lähtöpaikalla ei ollut niin väliä, samat norpat taidettiin käydä katsomassa kummallakin veneretkellä. Norppasafareissakin tärkeää on vastuullisuus, eli norpista pitää pysyä riittävän kaukana etteivät ne häiriinny.
(Jutun otsikkokuva Haukivedeltä Linnansaaren kansallispuistosta.)
Korona-aikana usein toistettua lausetta ”Suomen kansalainen saa aina poistua maasta ja saa aina tulla maahan.” paikalla olleista jäsenistä olivat kuitenkin vain harvat ”hyödyntäneet”, sillä monen mielestä matkailuun liittyy edes jonkinlainen vapaus, ei muuttuvia vaatimuksia liittyen koronatesteihin ja maskeihin ja kohteessakin esimerkiksi ravintoloiden ja museoiden pitäisi olla auki ennen kuin sinne kannattaa taas lähteä.
Kotimaan matkasuunnitelmia oli monella, mutta ulkomaan matkailu odottaa vielä tilanteen selkeytymistä ja mm. lentoyhteyksien luotettavuuden paranemista: tällä hetkellähän lentoja on varattavissa enemmän kuin niitä lennetään, eli lennot muuttuvat, jopa kokonaan peruuntuvat, herkästi.

