Huhtikuussa 2020 ravintolat olivat Suomessa kiinni ja osa jäsenistöstä (70+) käytännössä kotikaranteenissa koronaviruksen takia, joten kuukausikokous pidettiin ensimmäistä kertaa verkkotapaamisena.
Pienten alkuhaasteiden jälkeen läsnä oli 8 jäsentä ja keskustelun aiheina mm.
- miten tätä Zoomia käytetään
- miten itse kullakin on sujunut lentojen ja matkojen peruminen tai siirtäminen
- paluukaranteeni- ja muita karanteenikokemuksia
Pienimmillään lentojen/matkojen peruuntuminen on ollut muutamien satasten juttu ja esim. Norwegianilta cash point -hyvitykset maksettiin nopeasti. Thai Airways lupaili takaisinmaksua peruuntuneista Islamabad – Bangkok – Dhaka lennoista 30-45 päivässä.
Traveller siirsi toukokuisen Pakistanin matkansa kahdella vaihtoehdolla elokuulle tai lokakuulle, ainakin muutamat kyseiselle matkalle lähtijöistä ovat hyväksyneet siirron lokakuulle, mutta katsotaan miten senkin käy.
Pahimmillaan peruuntuneen matkapaketin arvo tällä pienellä otoksella jäsenistöä oli n. 8000 euroa, joka ei vielä ole palautunut, mutta lupauksia sen palautumisesta on sentään annettu …
Seuraavakin kokous, 7. toukokuuta, jouduttaneen pitämään verkkotapaamisena.
Verkkokokous saattaisi toimia paremmin jonkinlaisella agendalla, eli puheenvuoro kerrallaan ja keskustelu puheenvuoron jälkeen. Hahmotellaan sitä vaikka Facebook-ryhmässä ennen kokousta. Toisessa verkkokokouksessa ei ehkä enää tarvitse keskittyä tekniikkaan vaan voidaan valita aiheeksi vaikka joitakin aikaisemmin tehtyjä matkoja, sillä uusia tuskin tulee seuraavan kuukauden mittaan.
Mahdollisesti silloin uutena Zoom-käyttäjinä mukaantulevien kannattaa ladata Zoom tietokoneelle/puhelimelle jo etukäteen ja luoda itselleen Zoom-tunnus ja salasana. Kutsussa kerrotaan seuraavalla kerralla kokous-ID (muotoa 999-888-7777 ja salasana muotoa 123456 – tällä kertaa kutsukirjeestä oli jäänyt kokous-ID puuttumaan ja se ehdittiin jakamaan vain Facebook-ryhmässä.
Toteutuneista matkoista emme tällä kertaa jutelleet, mutta otetaan nyt tähän mukaan edes yksi sellainen, eli matkakertomus reitistä Suriname – Ranskan Guyana – Guyana – Tobago – Trinidad – Curacao – Bonaire – Aruba runomitassa Karilta.