Tsad, Jemen ja muuta toukokuussa

Toukokuun kuukausikokouksessa Hotel Arthurin ravintolan kabinetissa matkasimme Patrikin kanssa ensin Tsadiin ja sieltä vielä Jemeniin ja Socotraan.

Patrikin matkat ajoittuivat vuodenvaihteen molemmille puolille ja olivat luonteeltaan, jo kohteidenkin takia, pienellä ryhmillä tehtyjä erikoismatkoja.

Tsadissa matka ulottui N’Djamenasta kauas aavikolle, jossa majoituttiin teltoissa. Yöpymispaikat valittiin useimmiten näköalojen mukaan. Pääkaupungin ulkopuolella hotellien taso ei ollut kovin kummoinen, mutta saattoi niistä yksi yhteiseen käyttöön tarkoitettu suihkukin löytyä!

Tsad
Maisemia Tsadissa

Matka Jemeniin alkoi Omanista, josta siirryttiin maitse Seiyuniin (vaatimattomat 19 tuntia autossa). Manner-Jemenista matka jatkui lentäen Socotran saarelle, joka on erityisesti kuuluisa sokotrantraakkipuistaan. Saarelta löytyy yksi neljän tähden hotelli, joka sopi hyvin yöpymisiin. Päivisin tehtiin retkiä ympäri saarta ja nautittiin sen puhtaan valkoisista uimarannoista.

Socotra
Sokotrantraakkipuita

Mahdollisia vinkkejä oman Tsadin tai Jemenin matkan järjestämiseen voi tiedustella Patrikilta.

Harri puolestaan kertoi käynnistään Färsaarilla ja kuten moni muukin siellä käynyt oli hyödyntänyt edullisia helikopteriyhteyksiä.

Seuraavana suunnitelmissa on uusien rajojen ylityksiä Aasiassa, esimerkiksi Myanmarin ja Intian välinen raja, vierailu Bangladeshissa, Sikkimissä ja Bhutanissa.

Harri esitteli myös kirjaprojektiaan – ja kirjakin oli kokouksessa näytillä.

kirja

Alkusyksystä Harri suuntaakin Kosovon Mitrovicaan – seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

ETICin ja Nomadmanian kokouksia

Patrik osallistuu ETICin kokoukseen Lontoossa, josta käsin vieraillaan myös Sealandissa, joka ”omistajansa” mukaan on maailman pienin itsenäinen valtio.

Harri osallistuu Nomadmanian kokoukseen Azoreilla. Tarkoitus on pohtia mm. mikä on riittävä käynti maassa/alueella.

Vinkki Kanarian kävijöille

Pirkko ja Lasse kävivät helmi/maaliskuun vaihteessa Mauretaniassa, jonne pääsee helposti vaikka pidennetyksi viikonlopuksi Kanarian Las Palmasista.
Meriharakka-blogista löydät kuvauksen matkasta Kanarialta Mauretaniaan kustannustietoineen.

mm toukokuu 2019-0356