ETICin kokouksessa Bagdadissa käyneet Harri ja Patrik toivat terveiset tästä extreme-matkailijoiden kokouksessa, jossa he (ja Kari-Matti) edustivat suomalaisia matkailijoita.

Niin Harrin kuin Patrikin mielestä elämä Badgadissa näytti hyvinkin tavalliselta. Tosin matka lentokentältä hotelliin muistutti Irakin tilanteesta, sillä vain hyvin pieni osa takseista saa ajaa lentokentälle.
Kokous kesti perjantaista sunnuntaihin ja yhteisten illallisten ja keskustelujen lisäksi retkeiltiin niin Bagdadissa kuin Bagdadin ulkopuolella. Osallistujat näkivät niin kansallismuseon, jonka aarteista tosin (onneksi) iso osa on viety museoihin lännessä, kuin Bagdadin basaarinkin. Sunnuntaina suunnattiin mm. Babylonian raunioille, yhdelle Saddamin palatseista, Marttyyrien muistomerkille ja Ctesiphonin kaarelle.

Matka oli hyvin järjestetty (järjestäjänä Untamed Borders) – ihan omatoimisesti Bagdadissa ei vielä ainakaan oikein voi liikkua. Tosin verrattuna vuoteen 2010, jolloin Patrik myös on käynyt Bagdadissa, aseellisia vartijoita ei enää tarvittu.
Kaupungin keskustassa on kuitenkin edelleen linnoitettu alue, green zone.
Harri kävi aikaisemmin syksyllä myös Kurdistanin alueella Irakissa.
Patrik jatkoi Bagdadista vielä Damaskukseen. Siinä missä Istanbul – Bagdad -lennolla näkyi vielä paljon länsimaalaisia (ehkä Bagdadissa turvallisuustehtävissä työskenteleviä) lennolla Damaskukseen heitä ei juuri ollut. Turistiviisumia Syyriaan ei virallisia kanavia pitkin yrityksistä huolimatta saanut, mutta Syyriasta löytyneen fikserin avulla maahantulo onnistui.
Myös Damaskuksen keskustassa oli ihan rauhallista. Damaskuksen lisäksi Patrik ystävineen kävi myös Aleppossa ja Homsissa, joissa sodan jälkiä näkyi vielä enemmän, mm. Aleppon vanhan kaupungin päämoskeija ja basaari ovat tuhoutuneet, linnoitus on pääosin edelleen pystyssä.
Matka Syyriaankin oli Patrikille jo toinen, joten hän pystyi vertailemaan joiltain osin tilannetta nyt vuoden 2003 tilanteeseen.
Homsista matka jatkui Libanonin puolelle Baalbeckiin ja edelleen Beirutiin. Tiesulkuja Baalbeckin tienoilla on edelleen taajassa ja etenkin Syyriasta tulevia tarkistetaan ahkerasti.
Harrin julkisilla sivuilla lisää kokouksesta.
ETIC-kokouksen järjestäjän Kolja Spoorin blogissa on myös juttu Bagdadista.
Seuraavaksi kokouspaikaksi on ehdolla niin Sealand, Kolumbia kuin Etelä-Ossetia.
Muuten kokouksessa keskusteltiin tavalliseen tapaan hiukan mennestä, mutta etenkin tulevista matkoista, joista juuri nyt (jo) on pinnalla Guineanlahti, jonne on lähdössä klubilaisia niin Aventuran kuin Arial Travelin matkoilla: Beninin voodoo-festivaaleissa kummankin matkan matkalaiset ovat samaan aikaan samassa paikassa, vaikka matkaohjelmat muuten ovatkin hiukan erilaisia.
Muita lähiaikojen kohteita ovat ainakin Indo-Kiina, Marokko, Panama, Costa Rica, Sahara, Borneo ja Keski-Aasia – ja tietysti Tallinna ja Tukholma.
Saharaan suuntautuvan telttaretken osalta keskusteltiin paljonko akkuja ja paristoja saa ottaa mukaan lentokoneeseen. Tähän liittyviä ohjeita löytyy mm. Finnairin sivustolta kohdasta Akut ja paristot. Ohjeita lienee syytä noudattaa, sillä tulipalo lentokoneessa ei ole oikein hyvä idea!
Tammikuussa kokoonnutaan näiltä näkymin taas Lostissa, sillä Arthur lienee kiinni 4. tammikuuta. Myös mahdollisuudesta pitää jokin kokous Oodin vapaasti varattavissa kokoustiloissa keskusteltiin. Joulukuun kokoushan pidettiin pitkästä aikaa taas illallakin auki olevassa Hotel Arthurin ravintolassa.