Kokoonnuimme eilen taas kerran, vajaan 20 hengen voimin, Lostin remontin jäljiltä entistä hämärämmässä (tai pitäisikö sanoa tunnelmallisemmassa) kabinetissa matkajuttujen parissa.
Kuuba ja Jamaika
Aloitimme kierroksemme maailmalla Kuubasta ja Jamaikalta, jossa Yrjö oli kierrellyt. Yhdysvalloista Kuubaan pääseminen vaatii edelleen jonkinlaiseen syyn ja siksi he olivatkin liikkeellä ryhmän kanssa. ”On se Havanna vaan kiva kaupunki” – suora lainaus Yrjöltä. Myös Kingston vaati hiukan yritystä, sillä melkeinpä voisi sanoa, että turistit yritetään pitää poissa Jamaikan pääkaupungista, mutta onnistuihan sekin, eli kolme päivää Kingstonissa.
Mongolia
Pirkko ja Lasse olivat käyneet erityisesti Mongoliassa, mutta myös Pekingissä ja Moskovassa. Lisää tästä aiheesta Meriharakka-blogissa; aloittaa voi vaikka tästä jutusta.

Tiibet
Pekingissä olivat käyneet myös Sakari ja Sari joskin Mandalan matkan erityisenä kohteena oli Tiibet. Junamatka Pekingistä Lhasaan kiinnosti monia, niin ryhmämme Facebookin puolella kuin kokouksessa, erityisesti osuudet yli 5 kilometrin korkeudessa. Vuoristotautia vähän helpottava lääke Diamox mainittiin useampaan otteeseen, samoin lisähappi. Sakari totesi, ettei oikeastaan tuota junamatkaa hard sleepereissä (6 punkkaa per hytti, kolmessa kerroksessa) suosittele, eli jos joku haluaa sen tehdä, niin kannattaa varata hytti ajoissa, jotta saisi paikat 4 hengen soft sleeperiin. Toki Lhasaan voi myös mennä lentäen. Mandalan Tiibetin matka oli päättynyt Xianiin, joten osana kokemusta olivat myös terrakottasotilaat.
Tiibetistä lisää SNmatkakuvaaja -blogissa vähän myöhemmin.

Färsaaret
Merja oli käynyt kiertelemässä Färsaaria – ja menettänyt sydämensä karitsoille.
Minsk
Antti puolestaan oli käynyt Minskissä, mutta tällä kertaa ravintolat veivät voiton kaupunkia ympäröivistä Unescon maailmanperintökohteista.
Uzbekistan ja Turkmenistan
Jani oli tapansa mukaan matkoilla, Uzbekistanin ennätyshelteissä, päivällä jopa yli 50 astetta. Linkkaan tähän Janin blogin, johon tämän matkan matkajutut ovat päivittyneet viime viikkoina reipasta tahtia – sen verran noita lämpötiloja kokouksessakin päivittelimme.
Nomadmanian käyttö jäsenvaatimukseksi
Nomadmanian sivuston uudistumisen myötä se kattaa kaikki yleisimmin käytetyt pistelaskujärjestelmät: maat (YK:n mukaan), TCC-alueet, MTP-alueet ja tietysti koko laajan (lähes 1300 aluetta) Nomadmanian oman aluejaon.
MTP-alueet on toteutettu järjestelmään äskettäin. Jos olet käyttänyt sekä Nomadmaniaa että MTP:tä, niin Nomadmanian MTP-pisteet eivät automaattisesti ole täydellisen oikeita, sillä muutamat MTP-alueet eivät ole sellaisinaan olemassa Nomadmanian perusaluejaossa, mutta täydentämällä ne Nomadmanian valikon kohdassa MTP only regions saa ne kohdalleen myös Nomadmanian sivuilla.
Kokouksessa päätettiin ottaa Nomadmanian sivusto käyttöön jäsenvaatimuksena uusille jäsenille, eli jatkossa uudet jäsenet hyväksytään kunhan he ovat syöttäneet tietonsa Nomadmanian järjestelmään ja TCC-alueiden lukumäärä on vähintään 100.
Jäseneksi-sivumme on päivitetty tältä osin.
Nykyisiä jäseniäkin suositellaan täyttämään tietonsa Nomadmanian sivustolle. Suomalaisia Nomadmaniassa olevia henkilöitä voi tarkastella tästä – jos on vaikka päässyt unohtumaan ovatko omat tiedot järjestelmässä vai ei 🙂
Klubin jäsenvaatimukset ovat ajan mittaan muuttuneet vähitellen sen myötä, että matkailusta on tullut yhä helpompaa. Syksyllä 2015 poistettiin ensin nuorisojäsenille (alle 30 vuotta) käytössä ollut 30 TCC-alueen raja ja nostettiin jäsenyysraja kaikille 70 TCC-alueeseen ja sittemmin vielä 100 TCC-alueeseen, kuten kansainvälisellä Travelers’ Century Clubilla.
Klubin 20-vuotismatka kalenteriin
Syksyllä 2020 Maailmanmatkaajat -klubi täyttää 20 vuotta. Alustavasti on ideoitu matkaa Etelä-Saksaan, jossa kaikki ovat luultavasti maana ja alueena käyneet, mutta sinne asettunut jäsenemme Arto on luvannut isännöidä monipuolista kiertomatkaa alueella, joten jos jo teette vuoteen 2020 ulottuvia suunnitelmia, niin jättäkää tilaa lokakuulle 2020!