Maaliskuun maailmanmatkaaja tapaaminen

Maaliskuun maailmanmatkaajien klubitapaamiseen riensi pakkassäässä 13 matkaajaa. Iloiseksi yllätykseksi heistä 4 oli ensikertalaisia. Joten me vanhat saimme kuulla uusia innostuneita tarinoita, syystä matkustaa. Kaikilla oli reilusti yli vaadittavan 100 pistettä. Keskustelua riitti monesta maailman kolkasta.

  • Artolta saatiin valaistusta talvipyöräilyyn ja uusille kertoili enempi mottoaan matkata. Kuulimme myös kohokohdat hänen häämatkastaan, josta kertoi aikoinaan meille kuvien kera.
  •   Peruun pääsimme Manun kertomana. Matkusti siellä tammikuussa vaimonsa Seijan kanssa. Travelbirdin räätälöimällä matkalla. Lima, Cusco, Nasca ja Titicacajärvi. Niistä matkan huippukohta oli salaperäiset Nascan linjat. Pettymyksen tuotti Machu Picchun rauniot. Olivat liian huolella korjailtu.
  • Heli ja Harri olivat olleet viikon matkalla Burkina Fasossa ja Norsunluurannikolla, Arial travelsin matka. Pieni ryhmä+4opasta ja joskus vielä paikallinenopas.Matka kulki Ouagadougousta, Korhogon kautta Abidjaniin bussissa matkaten. Matkan hyvä puoli maitse kulkien näki todella maan meiningin. Pääsivät myös pysähtymään yhteen kylään joka ei kuulunut ohjelmaan ja sen myötä todellista paikalliselämää. Yamoussoukron, Basiligue de Notre-Dame de la Paixn näkeminen keskellä ei mitään sai miettimään monen suuntaisia ajatuksia. Viikko on lyhyt aika, mutta näihin maihin ihan riittävä.
  • Radi ja Ville olivat ystävien kanssa kiertäneet Karibian saarten itsenäiset valtiot lentäen ja viipyen 2-3pv per valtio.

Tulevat matkat puhuttivat myös;

  • Marja lähtee Myanmariin ja Langawiin, pistäytyy myös Bangkokissa ja Singaporessa. Pari viikkoa Suomessa ja toinen matka Etelä- Korea, Fizi ja Hongkong
  • 7 klubilaista suuntaa Arialin matkalle Nepal, Buthan, Banglades
  • Terveiset myös Pirjolta ja Harrilta Paramaribosta, Holi phagwa juhlasta. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaaväri juhla