Joulukuun klubikokous

24173505_1478382258881901_2937563666618975767_o
Lost in Helsinki (kuva: Pirkko M)

Lost keräsi räntäsateisessa Helsingissä perjantai-iltana yli 20 jäsentä Tamperetta myöten kertaamaan monia marraskuussa tehtyjä matkoja. Marraskuuhan on mitä parhain kuukausia hakeutua Suomesta jos ei lämpimämpään, niin ainakin valoisampaan ilmastoon.

Kahdeksan klubilaisen matka Saudi-Arabiaan kiinnosti ja matkakertomusten, niin kirjallisten kuin suullisten lisäksi monella oli aiheeseen liittyviä kysymyksiä. Kysyipä joku lopuksi myös moniko klubilainen olisi halukas lähtemään seuraavalla matkalle Saudi-Arabiaan, jos sellainen järjestettäisiin, ja jo paikalla olleista löytyi halukkuutta tälle.

 

IMG_4714
Klubilaiset yhteiskuvassa prinssi Sultan bin Salman bin Abdulazizin kanssa Riadissa

Meriharakan kaikki Saudi-jutut löydät täältä ja Karin runomuotoisen matkakertomuksen myös täältä.

Tuomon Intian valtamerelle suuntautunut matka heittäytyi hankalaksi, sillä matkan huolella rakennettuun reititykseen isku toteutusvaiheessa parikin ongelmaa.
Toisaalta Qatarin ja muiden arabimaiden välisten kiistojen takia lennot Qatarin ja Dubain välillä eivät onnistuneet ja tämän lisäksi vielä Madagaskarilla puhjennut ruttoepidemia vaikeutti liikkumista alueella. Tuomo ei päässyt lennolle Madagaskarilta Nairobin kautta Seychelleille tämän takia ja taas tarvittiin uusia lentolippuja jo ostettujen lisäksi. Kuulemma kokonaisuudessaan tuli matkalle hintaa näiden lentomuutosten takia!

Tuomon seuraava matka suuntautuu Aasiaan, eikä lentojen reititys välttämättä ole sen helpompaa, sillä mukana on myös Indonesia tulivuorineen.

Myös Schildtien Libanonin matkaan, joka sekin toteuttiin marraskuussa, tuli lentomuutoksia matkan loppupuolelle sijoittuneiden hautajaisten takia.
Ylimääräiset lennot Beirut – Tukholma – Turku menivät omaan piikkiin, sillä siinä missä matkavakuutus olisi korvannut koko matkan peruuttamisen, niin matkan lyhentämisestä aiheutuneita kuluja se ei korvannut, sillä tieto hautajaisista ei tavoittanut meitä kesken matkaa vaan jo ennen sitä.
Libanonin matkalla oli mukana muista klubilaisista myös Olli ja lisäksi matkalta ”löytyi” klubiin uusi jäsen Antti Tampereelta.

ulanbator
Hääjuhlaa mongolialaisittain (kuva: Leena)

Klubimatkaksi voisi ehkä kutsua myös Leenan ja Disan tekemää junamatkaa Jekaterinburgista Ulan Batoriin, sillä idea yhteismatkasta syntyi klubin kautta.
Neljä vuorokautta junassa vaati omat varusteet ruokia ja vessapaperia myöten, eikä juna tarjonnut mahdollisuutta suihkuun, mutta junassa matkustaminen on silti mukavaa.
Ulan Batorissa oli jo lokakuussa viileää (- 2 astetta), mutta kirkasta.

 

 

Antti puolestaan oli vaimonsa Päivin kanssa kiertänyt maapallon Aventuran matkassa n. 5 viikossa. Reitti oli sattunut sopimaan heille hyvin, sillä kohteista vaan Santiago de Chile oli entuudestaan tuttu. Kahdeksan hengen ryhmän vanhin osallistuja oli 86-vuotias – toivoa siis monille meistä, joilta vielä jokunen maa puuttuu: ehtii sitä vielä vanhempanakin!

23736154_10212935745300599_1087002614361673333_o
Maailmanympärimatkalla sormuskokoelma karttui näin runsaasti! (Kuva: Antti)

Harri Tuomolan vapaavuosi on edennyt Länsi-Afrikkaan.
Harrin seikkailuja voi seurata hänen Facebook-sivuiltaan (jutut ovat julkisia, eli ei tarvitse olla Harrin ”kaveri”, eikä välttämättä kai omata edes Facebook-tunnuksia).

guinea
Guinean autokannan parhaimmistoa? (kuva: Harri)

Tällä kertaa paikalla Lostissa oli myös klubin perustaja Raymond Bell, joka kertoi, että valitettavasti hänen vuoteensa on mahtunut enemmän onnettomuuksia kuin aikaisempina vuosina yhteensä ja hiukan keskusteltiinkin matkailun riskeistä.

Niin, ja kirjattakoon klubin historiaan myös tieto, että tänään joulukuussa 2017 Espoostakin pääsi klubikokoukseen metrolla!

joulukuu