Azerbaidzhan, Georgia, Armenia ja päivä Vuoristo-Karabahissa

img_1446Syyskuun puolvälin matkalla kolmen uuden maan valloitus. Lentäen Azerbaidzhanin Bakuun ja takasin Armenian Jerevanista. Uutena kokemuksena oli Ukraina Air. Kievistä jatkolento Bakuun oli myöhässä 5h. Positiivista ajattelua, kun olisin muuten ollut perillä yhden aikaa yöllä, niin nyt olen sitten aamu kuudelta. Odottaessa luin hotellista klo.19.20 tulleen viestin. Ilmoittivat heillä olevan ’Teknical problems’, joten huone varaukseni on peruttu. Oho, eipä ole käynyt koskaan noin montaa vastusta heti matkan alussa. Silti oli positiivinen mieli.

Bakun lentokenttä oli oikein hyvin organisoitu, rahan vaihto jne. Istuskelin ja mietin jonkin aikaa mitä tehdä näin varhain. Päätin suunnata katsomaan Ateshgahn temppelin , joka sijaitsi lähellä lentokenttää Temppeli oli kiintoisa. Eikä ollut muita turisteja klo.9.00 aikaan aamulla. Taksista sinne maksoin yli hintaa, vaikka kuinka yritin neuvotella. Olin tilannut taksin kentälle vastaan, mutta lennon myöhästymisestä johtuen ei oltu vastassa. Ihmettelin, kyllähän pitäisi nähdä moiset myöhästymiset, kun olin antanut kaikki tiedot.

Temppelin läheltä pääsin kaupunki bussilla, joka maksoi 20 centtiä, bussi/metro asemalle. Bakussa olo ajan kuljin paljon julkisella joka oli helppoa ja halpaa.

Majapaikaksi valikoitui vanhasta kaupungista hostelli. Tapasin siellä pari englantilaiskundia, jotka olivat lähdössä Bakun kiertoajelulle taksilla, maksoi 15€ per nuppi, pyysivät mukaan. Mikäs siinä kun tuskin muutakaan jaksan huonosti nukutun yön jälkeen. Kierros sisälsi kaikki tärkeät nähtävyydet Bakun ympäristössä.

Kuski ei puhunut englantia, joten kaikki info oli itsemme varassa. Ajettiin etelään, jossa moottoritieltä poikettiin ’kinttupolulle’,  joka päättyi  ’Mutalähteille’. Olikin kiinnostava paikka. Parinmetrin korkusia savikasoja joiden huipulla savi pulppusi alas. Oli oikein hauska katsella niiden pulppuamista.

Sieltä kultahampainen autokuski vei meidät katsomaan Gobustan kalliomaalauksia, jotka ovat Unesco kohde. Ei otettu opasta, joten katsaus jäi kovin kevyeksi tiedoiltaan. Kivet joiden kyljistä, maalauksia löytyi, olivat valtavia, se herätti enemmän kiinnostusta. Kyltit tai kiviin maalatut varoitus kolmiot käärmeistä olivat huomiota herättäviä.

Takasin Bakun keskustan halki seuraavaan kohteeseen. Matkalla pysähdyttiin ihmettelemään valtavaa lipputankoa ja sen päässä tosi hitaasti liehuvaa lippua.

Matkalla taisi meistä matkaajista jokainen nukkua. Jokaisella oli huonot yö unet takan. Myös kundit olivat matkanneet yöllä Bakuun. Toinen Georgiasta yö junalla, toinen lensi yöllä Lontoosta.

Seuraavaan kohde oli Ateshgh temppeli, jossa minä olin jo käynyt. Odotin autossa, se kannatti, kuski tarjosi minulle teetä ja karkin. Sain myöhemmin huomata, usein teen mukana tulee kova makea karkki, ei sokeria. Se onkin kiva yhdistelmä, imeskellä karkkia teetä juoden.

Matkalla näkyi tosi paljon lampaita, syykin löytyi. Huomenna on ’Id al adha’ islamilaisen kalenterin uhrijuhla. Oli lampaiden viimeinen päivä, ennen teurastusta.

Viimeinen nähtävyys oli ’Palava vuori’ Yanar Dag. Se olikin erikoinen juttu. Paikalla opas tyttö kertoi historiaa. Maa todella palaa yhdestä kohtaa ei edes vesi tai talvella lumi sade sitä sammuta.

Nähtävyyksien katseluun oli kulunut reilu 6h. Suurin osa autossa istumista reilu 100km Bakun ympäristössä.

Kun on vain pari päivää Bakussa, ei ehdi levätä. Ilta jo saapui, joten suuntasimme laivalle. Sen kannelta voimme nähdä Bakun valot mereltä.  Meille, kun oltiin turisteja, myytiin VIP liput 3x kalliimmat kuin alemmalla kannella. Tilat olivat hienot.  Meille tyrkytettiin ruokaa, joiden hintoja ei kerrottu etu käteen vaikka kysyimme. Otettiin teetä joka maksoi 8€, hyvässäkin ravintolassa sai vastaavan 3€. Kaikesta huolimatta oli hieno katsella Liekkitorneja ja niiden kuvioiden vaihtelua. Liekkitornien juurelle en päässyt, vuorijuna joka sinne vie, oli epäkunnossa.

Laivamatkan jälkeen oli hyvä mennä syömään paikallista ruokaa. Hostellista oli suositeltu ravintola Firuzea. Oli paikka joka sai täydet pisteet meiltä kaikilta. Ruoka oli tosi hyvää ja hauska miljöö. Myös seuraavana iltana mentiin sinne. Siellä oli paikallista musisointia ja paljon selvästi ’Id al Adha’ juhlimassa isoja seurueita.

Bakussa seuraavana päivänä ajelin paljon metrolla ja eri busseilla tosi helppoa. Ehkä olin vain onnekas että löysin kaikkialle minne halusin. Minulle tärkein nähtävyys Bakussa oli Haydar Aliyev kuttuurikeskus. Rakennuksen arkkitehti on kuuluisa Zaha Hadid Vahinko oli, että ei ollut auki pyhäpäivän vuoksi, enkä nähnyt sisältä. Rakennuksen mieletön kauneus ja tilan avaruus sen ympärillä, sai minut ihan hurmokseen. Hyvä että edes öljymailla on varaa moisien rakennusten rakentamiseen.

Bakun vanhassa kaupungissa oli mukava kävellä. Paljon kauniita rakennuksia oli entisöity. Parasta ja onnekasta minulle oli siellä sijaitseva hamam Mehellesi. Ilokseni siellä oli maanantaisin naisten päivä. Minähän halua aina kokeilla, jos mahdollista hamamia. Tämä oli minulle kuin taivas. On vanha rakennus, ihanat, ei niin ehostetut puitteet, paikallisten naisten kanssa kylpeä kupolin alla. Kaksi saunaa, kylmä vesi allas(+23c) Hyvä hieronta/pesu ja kaikki maksoi 5€. Englantilaiskundikin kävi siellä seuraavana päivänä ja tykkäsi kovin. Suosittelen!

Baku antoi hyvän kiintoisan kuvan itsestään. Matka jatkui bussilla eteenpäin. Maisemat olivat kumpuilevaa heinäistä maastoa. Teiden varsille oli kasvatettu paljon puita. Paikoissa joissa kasvaneet isommiksi varjostivat mukavasti tietä. Nyt ei sää ollut mitenkään liian kuuma, joten matka taittui Lahiciin hyvin, vaikka melko kauan 5h/200km matka kesti.

Lahic on vanha pieni kylä vuorten keskellä. Halusin nähdä jotain muuta Azerbaidzhanissa. Paikkaa oli kehuttu monessa oppaassa. Pikku kylä, kivi katuineen, joita reunusti kivistä rakennetut talot. Kivisiä katuja oli mukava kävellä ja katsella paikallisten elämää. Kylä oli kuuluisa taontatöistä. Pari kauppaa oli hienoja kippoja ja kulhoja täynnä. Kaupoissa oli myös taonta näytöksiä. Vanhat papat istuskelivat talojensa edessä. Kylällä vallitsi hyvin rauhallinen elämä ja sijaitsee selvästi korkeammalla, joten oli viileämpää.

Matkalla Lahicista Shakin kaupunkiin minua onnisti bussien saannissa, ensin vähän hitaampi, joka vei pikkukylistä paikallisia töihin ja kouluun. Mutta seuraava olikin pikalinja. Sen minulle pysäytti yksi taksikuski, (en olisi itse tajunnut ,että on oikea bussi). Kuski ajo tosi kovaa, mutta hyvin ja minun lisäksi oli 3 matkustajaa, joten tilaa oli. Olin alle 2h/130km Shakissa. Bussikuski ohjasi minut perillä, taksille, joka tiesi heti mihin hotelliin vie minut. En siis ollut ensimmäinen turisti Shekissä. Hyvää palvelua, eikä taksi maksanut kuin 1€, ei edes huijausta. Hienoa!

Karavansaray hotelli on entisöity vanhasta markkina paikasta. Sain yhden hengen huoneen. Olin ihan innoissani mielettömästä paikasta. Upeasta huoneesta tai niitä oli kaksi, ensin aula, ja sitten huone jossa vuode. Kylppäri oli vähän kulunut, mutta fiilis paikassa oli mieletön. Heti piti laitta Facebookiin kuvia ja soittaa kotiin, mielettömästä paikasta.

Miksi Sheki oli valikoitunut pysähdykseksi. Kaksi asiaa, majapaikka ja lähellä oleva Xan Sarayi Palatsi joka on kuuluisa värilasi ikkunoistaan. Niitä ei ole valmistettu perinteisellä lyijykisko tekniikalla vaan puutekniikalla joka oli ihan uskomatonta. Palatsi on pieni, mutta sen koko sisus on täynnä mitä uskomattomia taideornamentteja. kukkia, maisemia kaikkea. Ei saanut kuvata, vaikka netissä kyllä löytyy tosi paljon kuvia sieltä. Ostin kirjan jossa kerrottiin siitä. Sheki oli mukava pikku kaupunki, jota tuli katseltua.

Seuraavana olikin uusi maa Georgia. Aikaisin kun lähtee, niin ehtii vaikka mihin. Shekistä ei ollut suoraa minibussia rajalle. Kun kerroin minne halua, homma hoitui. Ensin yhdellä bussilla Balakaniin reilu 100km ja 2,5h. Bussi selvästi kuljetti työmatkalaisia, heitä meni ja tuli eri kohdin matkaa. Maisemat olivat tasasta ja ympärillä vähän kumpuilevampaa. Lampaita ja lehmiä näkyi laitumilla. Balakanin bussiasema oli ulkopuolella keskustan. Joten sieltä ei lähtenyt kyytiä rajalle, vaan minut ohjattiin toiseen bussiin, joka vei paikkaan, josta oli mahdollisuus saada bussi.  Se muuttuikin Ladaksi, jossa kaksi muuta matkustajaa valmiina. Minä taisin maksaa kaikkien puolesta, sen verran tyyristä, suhteessa bussiin. Mutta pääsin suoraan rajalle, jossa olin jo 10 aikaan aamulla. Muodollisuudet sujuivat hienosti. Azerbaidzhan kuva video.

Georgia

Otti hienosti vastaan minut. Rahan vaihtoa rajalla ja siten taksilla ylihintaan 5km matka minibussille. Minibussi lähti ja jätti minut jossain vaiheessa johonkin risteykseen, josta oli 4km ensimmäiseen Georgian kohteeseen Sighnaghin kylään. Kuuluisa viiniviljelyksistä jotka ympäröivät kylää. Sijainti ylhäällä mäellä tuo upeat näkymät ympäristöön. Majapaikka valikoitui hyvin. Paikallisen naisen pitämä majatalo. Huoneessa oli parveke, mihin viiniköynnökset oli kietoutunut. Niistä roikkui valtavia rypäleterttuja. En olisi osannut edes uneksia tällä matkalla istuvani parvekkeella, jonka kaiteilta poimin viinirypäleitä syötäväksi.

Sighnaghin kylä tuntui hyvin kodikkaalta. Oli mukava kävellä kauniissa vehreässä ympäristössä, upeita maisemia katsellen. Lähdin kiertoajelulle, ei ehkä hyvä idea, mutta kun toinenkin turisti prahalainen Andrej oli menossa Davis Garejan aluelle, joka on suosittu nähtävyys, lähdin mukaan. Auto oli iso maastoauto, jonka polttoaine oli kaasu, melko yleistä täällä. Matka oli pidempi kuin olin ajatellut. Maisemat oli kyllä upeat ja parani kun lähestyttiin Davit Garejan aluetta. Lavra luostari oli ihan kiintoisa, mutta ei ollut ehkä ihan huippu, mitä olin lukenut. Huippu oli patikointi Udabnon luolamaalauksia katsomaan. Tuskin olisin yksin lähtenyt moiselle matkalle, mutta innokas matkakumppani ohjasi ylös vuorelle ja sen toiselle puolen josta löytyikin luolia, joissa upeita raamatun aiheista tehtyjä maalauksia. Patikointi kyllä kannatti myös maisemien takia! Azerbaidzhanin raja-aitakin näkyi hyvin.

Kun aikaisin lähti, oli takaisin ajoissa. Ei enempiä nähtävyyksiä sille päivälle. Kylän elämää väritti ralli kaahailu kisa ja hääautojen torvensoitot. Kaupungintalolla oli hyvin vilkasta. Näin siellä monet hääseurueet, johtuen varmaan päivästä 16.9.16 hyvä luku muistaa.

Tbilisiin matkasin minibussilla, jossa sain huomata, olen saapunut turistien suosimaan maahan. Klo.9.00 lähtevään bussiin täyttyi turisteista reilut puolet. Matka taittui nopeasti, hyvän kuskin kuljettamana.

Majapaikan Tbilisissä olin jo varannut netissä eilen, kun kuulin hyvästä hostellista, Envoyhostel. Hostelli oli upealla paikalla, näkymä kattoterassilta oli hieno, ihan Narikala linnakkeen alapuolella. Ihastuin heti Tbilisiin on minun uusi suosikki kaupunki. Kävelin paljon ympäri kaupunkia. Kaikkia nähtävyyksiä en ehtinyt nähdä.

Mahtava Tsminda Sameba katedraali hallitsee hyvin Kurajoen toista puolta. On hyvin uusi, joten ei historiallinen kohde, mutta valtava. On yksi suurimmista kirkoista. Kirkon katto freskojen ääriviivat oli vasta vedetty ehkä joskus valmistuvat. Ikoneja oli paljon seinillä. Perinteisten lisäksi oli ihan uudella tekniikalla tehtyjä ikoneja. Minulle oli kuin paraskin taide galleria, katsella hienoja teoksia.

Tbilisistä jäi hyvä fiilis, helppo kulkea metrolla tai busseilla. Monet myös puhui englantia. Eniten minuun teki vaikutuksen vanhankaupungin osan ihanat puutalot, joissa oli isot verannat. Ne täplittivät kauniisti rinnettä jonka yläpuolella Narikalan linnake kiemurteli.  Oli ihania kahviloita ruokapaikkoja, myös paljon turisteja. Löytyi myös monta hamamia. Kävin testaan yhtä niistä, mutta se oli pettymys. Naisten puolella ei ollut edes saunaa, ja huono pesu/hieronta. Hauskan näköisiä ovat ulkoa päin, kun niiden kupolit törröttää maasta, ovat maapinnan alapuolelle rakennettu.

Juna-asemalta kävin ostamassa lipun kohti Jerevania. Aseman ympäristö olikin ihan uskomaton markkina alue.  Mietitytti miten kukaan saa ostettua kaiken sen mitä siellä myytiin. Kun illalla menin taksilla juna asemalle, oli kaikki kauppiaat kadonneet ja kaupat sulkeutuneet. Alue ammotti tyhjyyttä. Tästä Georgian kuva videoon

Armenia

oli taas uusi maa. Matka junalla Tbilisistä Jerevaniin kesti yön yli eli 9h, bussilla pääsisi n.6h. Olin ehtinyt vähän kyllästyä pomppuaisaan tiehen ja istumiseen minibussissa. Joten junalla matkaaminen oli mukavaa vaihtelua. Junan hytissä oli armenialainen pariskunta, jotka osasi englantia. Olivat tulossa Batumista, joten jo matkanneet 7h kun minä liityin mukaan. Ihan hyvin matka taittui. Rajalla passintarkastaja tuli junaan ja kyseli miksi olin käynyt Azerbaidzhanissa, vastasin turistina. Ei sen enempää asiasta.

Yöllä kuun loisteessa näin Ararat vuoren siluetin näytti tosi kauniilta. Aamun valjettua ja ennen junan saapumista Jerevaniin sai katsella vuorten mahtavuutta. Ararat sijaitsee Turkin puolella. Jerevanista suuntasin saman tien Gorisiin, ei ollut kuin 5päivää jäljellä matkaa. Gorisiin menevän bussin lähtö paikka oli ihan juna-aseman vieressä, joten se syy miksi sinne. Ajattelin 4h matka ei paha. Mutta otti koville, kun tie on huono ja sain takapenkki paikan. Onneksi sentään pysähdyttiin jossain aamupalalle. Tie kulki vuoren viertä hienoissa maisemissa.

Gorisissa onnisti hyvin majapaikan valinnassa. Perhe piti majataloa, miehen isovanhempien asutun luolan ympärille rakennetussa talossa. Gorisin vanha kaupunki koostuu luolista, joissa alueella on aikoinaan asuttu. Minun huone oli ihan standardi hyvä huone. Olivat säilyttäneet luola osan nyt pienenä museona. Myöhemmin olivat löytäneet kylpyhuoneetta rakentaessa vanhan leipä uunin, joten nyt lattialla oli lasilevyuunin päällä ja valo uunissa.

Majapaikan isäntä lähti viemään minua Tatev luostarille tai sille vievälle köysiradalle a’15€ hintaa sain kiertoajelun, alueen yhdelle tärkeistä nähtävyyksistä. Köysirata on maailmanpisin 5.7km. Oli hieno kokemus olla kyydissä ja katsella upeita vuoristo maisemia sieltä käsin. Luostari oli ihan ok, ei mitään kuvia sisällä vain rakennus. Monet kyllä halusivat siunauksen papilta ja oli selvästi hyvin suosittu paikka. Takasin tullessa köysiradalla odotti ryhmä suomalaisia, maailma on pieni.

Gorisin kylän vanha luola kaupunki oli kiintoisa, mutta aurinko laski, enkä kovin ehtinyt sitä katseleen sitä. Ihmettelin isoja busseja joita näkyi paljon alueella. Sain tietää että Iranista tullaa paljon’ juoma’ matkoille. Kylän halki kulkeva tie jatkui Iranin rajalle.

Minä vuorostani, jatkoin hyvin nukutun yön jälkeen, kohti uutta kohdetta. Olin tullut niin lähelle Vuoristo- Karabahia, joten halusin käväistä pinnan hakumatkalla siellä. Vähän jännitti, en ollut tehnyt ennakko ilmoitusta maahan saapumisesta. Netissä kirjoitetaan, että voi mennä, kunhan anoo viisumin, kun pääsee pääkaupunkiin. Matka taittui minibussin kyydissä ylös ja alas kiemurrellen. En yhtään ihmettele alueen nimeä, niin jylhää oli maasto. Passin tarkastuksessa antoivat pienen osoite lipukkeen minne mennä viisumi hankkimaan.

Stpenakertissa majapaikan valinta ei onnistunut kovin hyvin, vähän omituinen paikka johon menin, mutta netti toimi. Kaupunki oli selvästi enempi Neuvostoliiton tuntunen, kuin aikaisemmat paikat. Tuli talsittua katuja ja istuttua mukavissa kahviloissa, tosi helteisenä päivänä. Tosi kiva juttu oli, että siellä on oma postitoimisto ja hienoja merkkejä. Myös postin kulku oli nopeata. Tulivat ensimmäisenä lähettämistäni korteista perille. Ainut todella nähtävyys kaupungin alueella oli Isoäiti ja Isoisä patsas, joka sijaitsee kaupungin päätulo tien alussa. Lyhyt oli visiitti mutta hieno oli nähdä paikka josta uutisissa usein kuulee huonoa.

Matka takaisin Jerevaniin jännitti. Opaskirjassa sanottiin matkan kestävän 8h. Sain minibussissa hyvän paikan. Matka taittui tosi hienosti, kirjoitin pitkän pätkän matka tarinaa miniläppärille bussissa. Puoli välissä oli ruoka tauko, hyvän näköistä ruokaa siistissä taukopaikassa. Jerevanissa bussiasemalta bussilla majapaikkaan eli Envoy hosteliin Hostelissa oli isoryhmä Peacecorps tyyppejä. Osasivat pitää ääntä, joten ei jäänyt majapaikasta niin hyvä fiilis.

Jerevanin nähtävyydet liittyi paljon sotiin ja sortoon. En ehtinyt yhteenkään museoon joka kertoisi siitä. Koko ajan tunne, että palaan vielä, niin sitten voi tutustua. Portaat tuli käveltyä Cascade  Ylös ja alas. Hauska juttu on mennä rakennuksen sisällä liukuportaita pitkin ja katsella hienoja taideteoksia matkalla. Näkymä portaikon ylätasanteelta auringon laskiessa oli hieno. Vahinko, että Ararat vuori oli pilviverhon takana, olisi ehkä ollut liian täydellistä nähdä sekin. Jerevanissa kävellessä tuli jotenkin Berliini fiilis. Isoja kauniita rakennuksia, joiden alakeroissa oli paljon kahviloita, jotka levittäytyivät katujen reunoille. Siinä oli varmaan syy miksi muistutti minusta Berliiniä. Kävin omatoimisesti katsomassa 20km päässä sijaitsevan Echmiadzin luostari aluetta. Paikka josta kristinusko on alkanut. Kirkon koristelut olivat ihan huippua. Niska vääränä sai katsella hienouksia. Alueella oli monta kirkkoa, uudempia hienoja arkkitehtien luomuksia. Paavi oli vierailut kesäkuussa. Hänen vierailuaan varten oli rakennettu ulkoalttari. Armenia ei ole katolinen maa, joten Paavin vierailu oli tosi iso juttu maalle. Myös postimerkkejä oli julkaistu vierailun kunniaksi. Eniten alueen kirkoista minuun teki vaikutuksen Pyhän Arkkienkelin kirkko joka sijaitsi alueella mutta on aika uusi (2007)pyörä korkea rakennus.

Matkan ainut opastettu kierros suuntautui viimeisenä päivänä Sevan järven rannalle kirkkoja katsomaan. Sää ei suosinut ollenkaan. Oli sumuista ja vettä satoi, lisäksi tuuli kovaa. En antanut sen haitata, olihan bussin sisällä hyvä matkata, maisemia ei kovin näkynyt. Juttua muiden turistien kanssa riitti. Hauska opas jonka sisko on juuri opiskelija vaihdossa Jyväskylässä. Muut retkelle osallistujat edustivat Hollantia, Sveitsiä ja Puolaa. Sveitsiläiset olivat kulkeneet melko samaa reittiä kuin minä. Heille oli myös käynyt samalla tavalla Bakussa, että hotelli oli peruuttanut varauksen ihan viime tipassa. Lento sentään oli ajassa.

Sevan järvi sijaitsee melkein 2km korkeudessa. Näymät olisivat varmaan upeat, jos sää sallisi. Matkan ensimmäinen Sevanavank luostari sijaitsi hienolla paikkaan. Oppaan lisäksi meitä opasti koira, joka on kuulemma joka kerta siellä ja seuraa turisteja kun kävelevät ihastelemassa maisemia.

Seuraavaan kohteeseen matkalla sää muuttui vielä tuulisemmaksi ja sateisemmaksi. Hayravankin luostari oli pieni ja ihanasti sammaloitunut punertavaksi

Luostareissa ei ollut ikoneita, alttarilla risti, kukkia ja kynttilöitä. Hyvin yksinkertaista. Enempi historiaa löytyi hautakivissä, joita oli tuotu myös sisälle. Niissä oli kiintoisasti koristeltuja.

Koska sää oli surkea, mentiin syömään toivoen, että sää paranisi sillä aikaan. Ruoka paikka oli paikallisessa kodissa.  Pöytä notkui herkkuja, maukasta ruokaa jopa kasvis syöjä sai mahan täyteen. Sää ei ollut parantunut ruokailun aikana. Nyt oli kylmempi ja jäisempi sade. Minulle yritettiin kovasti kaupata villasukkia, olin varvastossuissa. Noratuksen hautaus maa oli seuraava kohde. Sieltä löytyi hienoja hautakiviä ja opas selosti urhoollisesti, hirvessä syysäässä niistä meille. Paikka oli myös herkullinen kuvaus paikka. Yritin ottaa mahdollisimman kiinnostavia kuvia hautakivi rivistöistä joissa kasvoi erin värisiä sammalia.

Geghard luostarille matkatessa sääkin kirkastui. Kirkkoa oli katsomassa paljon turisteja.  Oli selvästi kiintoisa kirkko ja myös sisällä olevat tilat poikkesivat aikaisemmin nähdyistä. Salahuoneita joihin sodan aikana monet piiloutuivat. Luostarin edustalla oli naiset myymässä isoa leipää, joka oli kuvioitu hienosti. Opas osti meille maistettavaksi sellaisen. Tässä paikkaan tekevät parhaimman makuista. Olikin hauskaa pullan tyyppistä, välissä ehkä sokerivoi seosta.

Kierroksen viimeinen paikka oli Garni Temppeli. Sen sijainti oli ihan mahtava. Ollut jonkin moinen kesähuvila hallitsijalle.Vieressä sijaitsi myös kylpylä rakennus, monine altaineen. Oli korkealla rotkon reunalla. Alhaalla mutkitteli joki ja jylhät maisemat oli ehkä parasta paikassa.  Matkalla takaisin Jerevaniin, meitä onnisti nähdä Ararat vuori koko komeudessaan. Opas tiesi kertoa, sen vierellä olevan pienemmän vuoren päällä ei ole ollut aikaisemmin lunta, nyt oli sinnekin satanut. Joten talvi lähestyy.

Oppaalta sain vielä matkan päätteeksi hyvän tiedon. Olin koko matkan ihmetellyt miksi kaikki puhuu minulle venäjää. Luulin että näytän venäläiseltä. Ei ehkä olekaan se syy, vaan kun eivät osaa muuta vierasta kieltä niin puhuvat sitä kaikille. Vieläkin kouluissa toisena kielenä on venäjä. Armenian kuvista video

Nämä kolme maata kahden viikon reissulla antoivat syyn palata uudestaan Kaukasukselle.

Myös maiden edullisuus oli hieno juttu.

Lentomatka kotiin sujui hyvin, vaikka rinkka jäi matkalle, löysi kotiin sitten seuraavan päiväniltana.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s