Heinäkuun klubitapaaminen sujui helteisenä iltana 13 hengen voimin joista yksi oli ihan uusi jäsen, Olli.
- Tässä vähän Ollin esittelystä: Olin 25v.matkanjohtajana Olympia Kaukomatkatoimistossa. Kävin Kiinassa n. 150 kertaa. Tein sotaveteraani matkoja 80-90 luvuilla n.7 vuotta. Varsinkin Karibian risteilyt olivat suosittuja. Nyt eläkkeellä jatkan matkustamista matkakaverini Janin kanssa. Meillä on ollut ohjelmassa vuodessa kaksi matkaa. Keväällä Euroopassa ja syys-talvella jossain kaukomailla, yleensä risteilyllä Viime syksynä risteily Buenos Airesista Valparaisoon, Falklandin saarten ja Tulimaan kautta. Ja toukokuun autoilumatka Sloveniaan. (aivan upea pikku maa!) Tulevaisuudessa joulukuussa risteily Los Angeles- Fort Lauderdale Panaman kanavan kautta.
- Sari ja Saku kertoilivat matkastaan josta olivat juuri saapuneet Suomeen, Saksasta autolautalla. Kierreltyään 5 viikkoa autolla Eurooppaa. Tarkemmin löytyy täältä.
- Marja kertoi Havaijin matkasta. Oli ostanut 2 viikon lentolipun alle 400€. Kun dollarin kurssi oli korkea päätti ’kävästä’ Keski-Amerikassa. Lento Costa Ricaan josta maata pitkin Hondurasin Roatanin saarelle. Lennot osti bonuspisteillä. Totesi lentoja olleen matkalla ihan liikaa. Otti koville lennellä lyhyessä ajassa niin paljon. Costa Rican pääsy ei sujunut ongelmitta vaan vaativat ulosmenolipun, ei kelvannut vaikka oli lentoliput muista paikoista. Marja hoiti sen sitten ostamalla netin kautta bussilipun Nigaraguaan. Muutenkin Costa Rica koetteli. Hotelli oli suljettu josta tehnyt varauksen. Nigaragua sitten näytti parastaan. Samoin Honduras jonka halki kulki minibussilla, jossa oli ainoa matkustaja.
- Merja kertoi matkastaan Sisiliassa. Autoilua halki pikkukylien. Etna vuoren valloitus jäi tekemättä liian pitkän jonon vuoksi. Rannikko oli upea ja kaikki toimi hyvin.
Yleisesti puhuttiin malarialääkityksestä, jos lähtee pitkäksi aikaan malaria alueelle mitä kannattaa syödä. Ei mitään estolääkettä vaan pyytää antibiootti jos malaria oireet alkavat ottaa sen. Heta tiesi kertoa että Saksassa annetaan niitä ennemmin kuin jatkuvasti otettavia estolääkkeitä.
Britannian ero ja jalkapallo puhuttivat ja kaikki muu siltä väliltä.
Viiden klubilaisen ilta jatkui Kauppatorille katsomaan vanhojen autojen cruisailua. Kolmelle jäsenelle ihan uusi elämys.