Etelämanner on luontoelämys

Planeettamme eteläisin manner on sikäli erikoinen matkakohde, että sinne ei voi varata lentoa eikä hotellejakaan ole tarjolla.
Etelämanterelle matkustetaan laivalla, mieluiten suhteellisen pienellä aluksella, koska kansainväliset säännöt sallivat vain sadan henkilön rantautumisen kerrallaan. Siten pyritään varmistamaan, että alue säilyy nykyisen kaltaisena, lähes koskemattomana luontoparatiisina.

Suurin osa Etelämantereen matkoista lähtee Argentiinan eteläkärjestä Ushuaiasta, jossa myös minä ja vaimoni Sandra nousimme laivaan. Valitsemamme alus ei kuitenkaan ollut tavallinen risteilijä vaan vuonna 1911 rakennettu kolmemastoinen purjelaiva Bark Europa. Näin yhdistimme kaksi haavetta – Sandra oli jo lapsesta asti unelmoinut Etelämantereesta ja minä haikailin pitkälle purjehdukselle.

img_7365_brown_bluff_glacier_medium

Kuusi päivää lähdön jälkeen näimme maata ensimmäisen kerran. Edessämme avautui lumen ja jään peittämä kallioinen maisema, joka karuudestaan huolimatta vilisi elämää. Pingviinit taapersivat lystikkäästi ympäriinsä ja kävivät meressä uoanhakumatkoilla, hylkeet loikoilivat rauhallisesti mutta myös puolustivat äänekkäästi reviirejään, uljaat albatrossit ja lukuisat pienemmät merilinnut täyttivät ilmatilan.

Olimme Eteläisillä Shetlandsaarilla, reilut sata kilometriä Antarktiksen niemimaasta pohjoiseen sijaitsevalla tuliperäisellä saariryhmällä. Alla oleva kuva on Deception-saarelta, jolla juuri satanut pieni kerros uutta lunta muodosti syvän kontrastin tumman tulivuorten hiekan kanssa.

img_5037_deception_lake_and_hills_medium

Muutamalla saarella vierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti etelää, jotta pääsimme käymään myös itse mantereella. Kovin paljon pohjoisinta kärkeä etelämmäs emme päässeetkään – oli jo maaliskuu eli eteläisen pallonpuoliskon syksy, ja jäätyvä meri rajoitti etenemistä. Jäätiköitä ja jäävuoria oli kuitenkin upea katsella, ja eläinten touhuja pääsimme seuraamaan lähietäisyydeltä vielä monessa rantautumispaikassa ennen kuin suuntasimme koilliseen kohti Etelä-Georgiaa.

img_8779_fur_seals_on_tussock_grass_medium

Etelä-Georgiassa ensimmäinen silmiinpistävä seikka Etelämantereen jälkeen oli vihreys. Vaikkei siellä puita kasvakaan, niin monet tasangot ja vuorten alarinteet ovat paksun ruohon peittämiä. Elämää oli jopa Etelämannerta enemmän, paljolti samoja lajeja mutta myös uusia kuten komeat kuningaspingviinit. Niiden erikoisuutena on pesintä kahdesti kolmessa vuodessa, jonka takia yhdyskunnat ovat koko ajan asuttuna ja niissä on jatkuvasti sekä aikuisia että eri ikäisiä poikasia. Kymmenien tuhansien parien pingviiniyhdyskunnasta lähtee muuten melkoisesti sekä ääntä että hajuja!

Lisää kuvia ja tekstiä matkasta englanniksi blogissani, aloittaa voi vaikka tästä artikkelista.

Teksti ja kuvat: Arto Teräs

Mainokset

4 Comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s