Unohtumattomia hetkiä maailmalla (Pirjo)

Gambia, 2002

Olimme ystäväni kanssa Gambiassa merenrantahotellissa. Oli täysikuu, en saanut unta ja nousin joskus neljän aikaan. Ei muuta kuin meren rannalle kävelylle. Porttivahti päästi minut portista rannalle ja lähdin pimeässä kävelemään rantaa pitkin. Rannalla oli hotelleja rantatuoleineen. Tuolien alta aamun viileydessä alkoi seuraani ilmestyä kulkukoiria. Yksi, toinen, kolmas…

Hetken päästä kanssani öisellä rannalla kävelemässä oli laahusmuodossa noin 100 koiraa. Kaikki huiskuttivat iloisesti häntäänsä ja haistelivat käsiäni. Kummallakin puolellani kulkivat selvästi ”jengin kingit”. Kaksi koiraa joiden säkäkorkeus oli 20 cm korkeampi kuin muiden. Ne kävelivät vierelläni niin, että pystyin laskemaan käteni niiden olalle – kuin koulutetut koirat. Jos joku alempiarvoinen yritti lähestyä, niin nämä kaksi panivat sen heti järjestykseen.

Kävelin niiden kanssa meren rannalla parisen kilometriä. Kun käännyin takaisin, niin koko ”koiralaahus” seurasi perässä samassa asetelmassa. Kun menin hotellin  portista sisään, niin koirat asettuivat kynttilöiden lailla istumaan kaarissa tasaisin välein kuin amfiteatterissa portin ympärille. Se vain jäi vaivaamaan, että olisi pitänyt ”ulvoa kuuta” ja testata, että olisivatko ne ulvoneet kanssani.

Mongolian ja Kiinan raja, 2009

Olin tullut junalla jo pari viikkoa Trans-Mongolian rataa reittiä Helsinki-Moskova-Irkutsk-Ulaan Baatar tehden pistäytymisiä sinne tänne. Ollaan Mongolian ja Kiinan rajalla keskellä yötä. Rajamuodollisuudet ovat tiukat, kuumekin mitataan ja paperit tarkastetaan moneen otteeseen. Mielenkiintoisinta meikäläiselle oli täällä koettu ensimmäinen junan telien vaihto. Junan vaunut nostetaan tassuilla ilmaan matkustajat kyydissä ja mystisten vihellysten säestämänä telit vaihdetaan. Niiden vaunujen matkustajat, joiden telit on vaihdettu, pääsevät tauolle ja hyvin varustettuun myymälään.

Meidän vaunu oli ensimmäisten joukossa. Menen myymälään ja ostan kaksi jääkylmää olutta ja pari piirakkaa. Istun leppeässä yössä ulkona penkillä, syön eväitäni, kuuntelen ihmisten jutustelua ja katselen niiden touhuja, seuraan kun junan vaunut ilmestyvät kolistelleen siihen yksi kerrallaan. Ja huomaan, että koskaan aiemmin en ole tuntenut itseäni niin täydellisen vapaaksi.

Swazimaa, 2010

Olemme ajaneet vuokra-autolla kymmenen päivää Kapkaupungista rantaa pitkin itään, ensin Lesothoon, sitten takaisin Etelä-Afrikkaan ja nyt tähtäämme Swazimaan kautta Mosambikiin. Rajamuodollisuudet ovat perinteiset: kova setviminen auton papereiden kanssa, leimaa sieltä ja täältä, pikkusumma sinne ja tänne. Läpi päästiin kuitenkin alle tunnissa.

Pyysin aviomiestä rajahommista selvittyä hakemaan vettä jostain. Itse polttelin siinä tupakkaa ja nojailin autoon. Satoja ihmisiä, autoja ja sekalaisia kulkuvälineitä, isoja pakaaseja, kaupustelijoita, kielten ja rotujen sekamelskaa. Tajusin, että olen täällä kuin kotonani eikä tämä pelota minua yhtään. Jos selviän täällä, niin ehkäpä selviän missä vain. Mahtava tunne.

Seuraavan matkakokemushaasteen saa Annika.