Purjelaivaristeily Karibialla tammikuussa 2015

MATKAKUUMETTA

Jossakin vilahti esite Karibialla purjelaivaristeilystä, tömähti päähän kuin nuijan isku. Kiireetöntä menoa purjelaivaristeilijän kyydissä höystettynä pikku pyrähdyksillä Karibian saarille. Tuonne on pakko päästä, ei muuta kuin varauksia toteuttamaan. Tällainen matkaohjelma siitä sitten tuli.

MATKAKUVAUS 13.01.205…24.01.2015.

Lento Helsinki-Vantaalta Pariisin kautta St. Maarten / Prinsessa Julianan lentoasemalle ja majoittuminen neljän yön ajaksi rantakadulla sijaitsevaan hotelliin. Yhtenä päivänä on tavoitteena tehdä päiväretki Anguillan saarelle ja tokihan sitä pitää varpaitakin kastella Karibian meressä. Viikon ajaksi siirrytään Star Clipper purjelaivaristeilijään täysihoidolla risteilyohjelman mukaiselle saarikierrokselle. Paluulennolla St. Maartenin saarelta Pariisin kautta saavutaan Helsinkiin. Eipä tässä matkakuumeisena enempää jaksa kirjoitella, jatketaan sitten kotiutumisen jälkeen.

Menomatka

Lento Pariisin kautta tunnin välilaskulla on suuri riski. Matkustusajan minimointi, mitenkähän onnistui?
No, eihän se onnistunut, Finnairin lento myöhästyi, parkkiin vielä kentälle, josta bussikuljetus. Yöpyminen järjestettiin lentokenttähotellissa ja uusi yritys seuraavana päivänä, kustannukset lentoyhtiön piikkiin. Hotellissa pidettiin hyvää huolta, tuli lounasta, illallista juomineen ja aamupalaa, mutta menetettiin yksi aurinkopäivä saarella.
Mitenkähän käy laukkujen kanssa kun piti mennä suoraan St.Maarteniin.
Kommentointia lentotapahtumasta; Olemme onnistuneesti matkustaneet pienellä välilaskuajalla, mutta Charles De Gaullen kentällä se ei onnistu. Kahden tunnin välilaskuaika tuntuisi minimiltä. Täytyy ihmetellä, miksi ihmisille sitten myydään matkoja näin pienellä välilaskuajalla, kun ne tuntuvat olevan tuhoon tuomittuja,
Laukut tulivat hihnalla viimeisenä, toinen laukku niin vammaisena, ettei oikein pysty korjaamaan. Nilkutellaan sillä ja tehdään laukusta loppuselvitys kotikentällä, kimppakyytitaksilla hotelliin.
Prinsessa Julianan lentokenttä St Maartenin saarella on varmasti maailman erikoisimpia paikkoja. Arkkitehdit ovat varmaan kinastelleet tuleeko uimaranta vai kenttä. Varmaan paikallinen (valtakunnan) sovittelija on ehdottanut että tehdään molemmat. Netistä voi käydä kuikuilemassa mitä siellä hiekkarannalla tapahtuu lentokoneen laskeutuessa. Meteli on valtava, onkohan korvatulppia myytävänä?

St. MAARTEN

Prinsessa Julianan lentokenttä
Prinsessa Julianan lentokenttä

RANTAKADULLA SIJAITSEVA HOTELLI PAIKALLISESSA BAARISSA

(Rantahotelli ja paikallinen baari)

Saaren eteläinen, alankomaalainen osa (Sint Maarte) on Alankomaiden kuningaskuntaan kuuluva autonominen alue.
Saaren pohjoinen, ranskalainen osa (Saint-Martin) on hallinnollisesti Ranskan merentakainen yhteisö.
Virallinen valuutta: Euro, käytännössä US$
Miten maisemassa näkyy eri maiden hallintoalueet? Työkaveri kertoi baarista, jossa voi olla toinen jalka voi olla Ranskan puolella ja toinen Hollannin puolella. Eksytäänköhän tähän paikkaan?
Alkuhämmennys oli että valuuttana käytetäänkin US$, no mennään niillä sitten. Olihan se hienoa katsella illalla, kun isot laivat lähtevät täydessä valaistuksessa kohti seuraava saarta. Kaupat menivät kiinni kuuden aikaan, seuraten laivojen lähtöjä. Olemme turistisaarella turistitaloudessa ja ihan mielenkiintoista tarkastella asiaa.
Saarikierros tehtiin taksilla, oikeastaan ajeltiin melkein kaikki pääväylät ja pysähdeltiin nähtävyyksien kohdalla valokuvia ottamaan, oluet maistuivat muovimukeista paikallisessa baarissa ihan hyviltä.

ANGUILLA

Valtiomuoto: Itsehallinnollinen alue, Britannian merentakainen alue.
Virallinen valuutta: Itä-Karibian dollari (XCD), käytännössä US$.
Mielenkiintoista, Englannille kuuluva maapalanen, eikä punta käytössä. Miksiköhän, löytyykö paikan päällä edes ajatusta?
Lautalla St.Martin Marigotista kanaalin ylitys Anguillan Blowning Pointiin ja taksiajelua saarella. Minne sitä joudutaan?
Saarelle meno sujui tosi sutjakkaasti, kiertoajelun varaaminen lauttarannassa oli melkoinen show, ongelmia tuotti lähinnä valuuttakertoimet. kun emme halunneet maksaa dollareilla, kun olimme varautuneet Karibian dollareihin ja euroihin .Kaikki meni kuitenkin tosi mallikkaasti, kuski ajoi maltillisesti, tuskin nopeus missään vaiheessa ylitti 50 km/h ja traktorin ohittaminen oli tekemätön paikka. Kerran näinkin päin, ettei tarvinnut pelätä pähkähulluja ohitustilanteita. Kasvillisuus oli pelkkää pensaikkoa, tuntui takapajulalta, jonka ainakin Englanti tuntui unohtaneen kokonaan.

AJATELMIA; Kun tarkkailee näiden orjien jälkeläisten toimintaa, tulee ensimmäiseksi mieleen pomottaminen, äänen korottaminen, ei toimita rationaalisesti ryhmänä ja eihän se tossu maasta nouse yli kahta senttimetriä. Baarissa tarjoilijat pelailevat kännykkäpelejä, myydään olut sitten, kun peli on siinä vaiheessa, että sen voi keskeyttää. Samoin kävi lauttarannassa Anguillasta lähtiessä, kun ovivahti ei malttanut lopettaa pelaamista. Se hirveä jääräpäisyys ja välinpitämättömyys aiheuttaa jatkuvasti ongelmia vähän joka tilanteessa.
Laivamme saapui etuajassa, joten emme päässeet näkemään rantautumista ja olihan siinä jo purjeetkin alhaalla. En ole milloinkaan nähnyt missään satamassa näin monta risteilyalusta, lähemmäs kymmenen. Arviolta 15000 turistia tallaa näitä turistikatuja ja baareja kyllä riittää.
Oli aika jättää jäähyväiset rantahotellille ja siirtyä laivaterminaaliin kirjautumaan risteilylle.
LAIVAAN KIRJAUTUMINEN JA LÄHTÖ SATAMASTA 17.01.2015

Laivaan kirjautuminen
Laivaan kirjautuminen

Sisään kirjautumisaika: klo 16.00…21.00, laivan lähtö satamasta klo 22.00

Ensitunnelmat:
Sisään kirjautuminen sujui kohtalaisesti, joskin kuvalliset maihinnousukortit saatiin
myöhemmin.
Pelastusliivit puettiin päälle ja pelastusasemalle kuuntelemaan pakolliset rutiinit.
Laivan lähtöä rannasta oli aina hienoa katsella, joskin sitä ajettiin moottoreilla. Laivassa tuntui olevan melko heikkotehoiset sivuttaismoottorit, joten oli aika haasteellista laiturista irtautuminen. Purjeiden nosto gregoriaarisen musiikin säestämänä jäi kyllä järisyttävän hienoksi muistoksi, valtavan upea elämys.
Illallinen oli erittäin miellyttävä kokemus, palvelu aivan erinomaista ja ihmiset rentoja keveissä kesävaatteissa. Äänekäs puheensorina loi tunnelmallisen kansainvälisen atmosfäärin.

NEVIS, Charlestown

Saapumisaika klo 12.00 ja lähtöaika klo 17.00
Valtiomuoto: Saint Kitts; Parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia
Virallinen valuutta: Itä-Karibian dollari (XCD), käytännössä US$.
Ensitunnelmat
Pikku saaria ohitellaan lähestyttäessä satamaa. Olimme ilmoittautuneet saarikierrokselle, pysähdysaika satamassa jää aina näillä risteilyillä niin pieneksi, toivomme näin saavamme käsityksen elämästä saarella. Saarikierros onnistui kuljettajaoppaan kanssa mallikkaasti, opas oli isoäidin ikäinen reipas ihan orjien jälkeläisten näköinen. Sitä jää aina ihmettelemään, kuinka jokainen saari on erilainen historialtaan ja kulttuuriltaan. Tällä saarella ovat hulinoineet Hamiltonit ja Nelsonit, josta on jäänyt selvä jälki ihan tähän päivään saakka, jotensakin historian haminoihin.
Laiva oli parkissa avomerellä, ja lähtö onnistui suoraan kaikkien purjeiden miltei samanaikaisella nostolla musiikin soidessa, vauhti kiihtyi melko nopeasti.
Sitä alkaa tottua jenkkien pinnalliseen tekopirteyteen. Kutsuin yhtä rouva räpsyksi, vanhempi henkilö, jolle oli jäänyt naaman vääntely eläkeläishommaksi, ei tainnut itsekään tajuta, kuinka hauskalta se sivullisesta näytti.

KULJETTAJAOPAS
Kuljettajaopas

PURJELAIVOJEN KOHTAAMINEN

Purjelaivojen kohtaaminen merellä aamulla klo 09.00 alkaen oli aivan mahtavaa, Star Clipper ja Royal Clipper lipuivat kaikki purjeet ylhäällä täydessä vauhdissa kohti satamaa, torvet soivat ja ihmiset vilkuttelivat toisilleen. Kuin kaksi uljasta joutsenta uisi rinnakkain.

PURJELAIVOJEN KOHTAAMINEN
Purjelaivojen kohtaaminen

DOMINICA (alongside)

Saapumisaika klo 11.30 ja lähtöaika klo18.00
Valtiomuoto: Tasavalta
Virallinen valuutta: Itä-Karibian dollari (XCD), käypänen valuutta pikkuostoksille oli US$, Karibian dollarit eivät kelvanneet, vaikka on virallinen valuutta.
Saarikierroksella tehtiin ihana 6,4 km:n kävely ihanalla luontoalueella, puita, lintuja, villisikoja, luonto¬- ja lintuihmisen paratiisi.
Irtautuminen laiturista oli merimiestaidon huipputaitoa, pari sataa metriä pakkia, purjeet ylös ja käännös merelle rannan ja ankkurissa olevan laivan välistä. Musiikki purjeiden noston aikana on luihin ja ytimiin menevää.

ÎLES DES SAINTES, Terre-de-Haut

Saapumisaika klo 10.00 ja lähtöaika klo 18.00
Hallinnollisesti Guadeloupes, Les Saintes on myös integroitu syrjäisempien alueiden Euroopan Unioniin.
Virallinen valuutta: Euro, joka toimi myös käytännössä.
Yhteysaluksella maihin, tuntui kuin olisi saapunut ranskalaiseen pikku kylään. Tuli sadekuurokin, joka viilensi mukavasti todella kuumaa ilmaa.
Lähtö ankkurista oli taas huimaa merimiestaidon näytettä, pienestä välistä pikkuisten purjeveneiden välistä taidokkaasti pujahdettiin väljemmille vesille. Laivassa on automaattiohjaus, joka kytketään päälle melko varhaisessa vaiheessa, Purjeet nostetaan ihan manuaalisesti, tosin moottorivinssien avulla, mutta ihan oikea purjealus köysineen ja vinsseineen. Matkustajat saavat vapaasti seurata laivan ohjausta, toki turvaetäisyyksiä noudatetaan.

GUADELOUPE, Deshaies

Saapumisaika klo 09.00 ja lähtöaika klo 16.00
Hallinnollisesti Guadeloupe on Ranskan merentakainen departementti ja hallintoalue.
Virallinen valuutta: Euro, joka toimi myös käytännössä.
Tunnelmia
Yhteysaluksella kuljettiin maihin, jossa ranskalais- kreolilaista menoa ja meininkiä. Rantakadulta löytyivät postikortit ja -merkit. Taksiasemalla oli hintaneuvottelut, johon sattui samaan aikaan englantilainen pariskunta, niin sitä lähdettiin kimppakyydillä saarikierrokselle, Matkan varrelta löytyi mukavia pikku kyliä ja monenmoisia luontopolkuja, eihän niihin kaikkiin ehtinyt mitenkään samoilemaan.
Lähdettiin reippaasti liikkeelle, mutta vauhti piti pysäyttää yhden venekuormallisen takia, olivat matkustajat varmaan tyytyväisiä päästessään vielä kyytiin. Myöhemmin selvisi, että se oli etukäteen suunniteltu pelastusveneharjoitus.
Illalla laivalla oli henkilökunnan Talent Show, joka oli hyvä esimerkki, miten huumoria saa syntymään pienestä, ihan hieno esitys.

ANTIGUA, Falmouth Harbour

Saapumisaika klo 10.30 ja lähtöaika klo18.00
Valtiomuoto: Parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia
Virallinen valuutta: Itä-Karibian dollari (XCD), käytännössä dollari, mutta huonolla kurssilla myös kävi Itä-Karibian dollarit
Edellisellä vierailullamme saarella tapasimme suomalaisen oppaan, joka kierrätti meidät saaren ympäri ja kertoili hauskasti elämän menostaan. Hän kertoili leipovansa croisantteja sveitsiläisen ”rastatukkansa” kanssa saaren toisen puolen sataman lähistöllä. Nyt olemme saaren vastakkaisella rannalla ja laivoista mennään maihin yhteysaluksilla.
Tunnelmia
Olimme parkissa purjevenesatamassa, jossa ei ollut oikein mikään avoinna. Viereisellä rannalla tarjoiltiin palmujen katveessa laivalta tuotua lounasta. Lounaan jälkeen lähdettiin jeeppi-safarille, joka olikin neliveto Nissan, pienoinen pettymys, mutta saarta kierreltiin kolmisen tuntia maisemia ja paikallista elämää tarkkaillen. Paikalliset rommikolat juotiin puun varjossa sokeriruokoplantaasi- museon pihalla.
Pientä haikeutta on ilmassa, kun kotiinlähtöä aletaan valmistella, laivasta lähtöä informoidaan. Kyllä olisi ollut mielellään vielä toisenkin viikon.
Illalla meteli oli melkoinen STEEL BAND:n hakatessa tynnyreitään. Musiikki on syntynyt Afrikasta tuotujen orjien mukana, kotitantereilla hakattiin rumpuja viestitykseen. Orjuudessa Karibian saarilla olosuhteet eivät olleet samoja, mutta jostain löytyi isäntien vanha peltitynnyri, jota alettiin innolla hakata. Oli syntynyt uusi musiikin laji, ei nuotteja, mutta rytmiä on ja kova meteli.

Steel band
Steel band

SAINT BARTHéLEMY, Gustavia

RUOTSALAISET OVAT MELSKANNEET
Ruotsalaiset ovat melskanneet täällä

Saapumisaika klo 11.00 ja lähtöaika klo 22.00
Hallinnollisesti Ranskan merentakainen yhteisö.
Virallinen valuutta Euro, käytännössä myös Euro, dollarit rinnakkaisvaluuttana.
Tunnelmia
Laiva ankkuroitiin lahdelle, yhteysveneellä maihin. Olimme hienostuneessa ranskalaisvaikutteisessa purjehdussatamassa, uimarannalle noin viidentoista minuutin kävelymatka. Yllätys oli melkoinen, kun alkoivat opastaa kulkureittä rannalle karttaa tutkiessamme ihan kysymättä, ei eksyksissä oltu.
Oli hienoa lillutella Karibian meren aalloissa, siemailla olusia rantabaareissa, kuljeskella ja vain katsella elämän menoa. Ruotsalaiset ovat melskanneet saarella, katukylttejä oli tarkoituksellisesti vielä ruotsin kielellä.
Laivalla jäähyväisillallinen on aina tunnelmaltaan haikea, samalla kuitenkin hieno. Tippien anto ei tuntunut mitenkään pakolliselta, koska oli saanut koko ajan ylellistä palvelua.

St.MAARTEN, Philipsburg

Saapumisaika klo 07.00 ja lähtöaika klo 22.00
Laivasta uloskirjautumisaika: klo 8.00 ja 10.00 välillä, kotiin lähtö alkaa
Viimeinen aamiainen tarjoiltiin laivalla hymyjen kanssa. Normaalit laivasta poistumisrutiinit, jotka olivat lopulta tosi yksinkertaisia, joskin tarkat ohjeet tulivat vasta aamuyöllä hyttiin. Alkuun oli päivää aikaisemmin informaatiota kaiken mallisten arpajaisten kanssa, amerikkalaista sekavaa markkinointia. Vielä otettiin yhteiskuva Amerikan farmaripariskunnan kanssa, oli vietetty rattoisia hetkiä yhdessä
Lentoon oli vielä monta tuntia, lyöttäydyttiin taksiasemalla kahden amerikkalaisneitokaisen kanssa ja tehtiin vielä upea saarikierros ilmastoidulla tila-autolla. Näin saatiin tehdä upeat jäähyväiset matkalle, lähtömaljat kilisteltiin baarissa, Marigotissa.

Paluumatkaohjelma

Lähtö: 24.01.2014 ST MAARTEN / PRINCESS JULIANA INT klo: 17.10,
Välilasku: Pariisi 06.20 =>07.35
Lento oli reilun puoli tuntia myöhässä ja parkkeerasi vielä kauas kentälle, monia bussikuljetuksia, ei mitään mahdollisuuksia ehtiä jatkolennolle. Tuntui olevan enemmänkin rutiinia kirjoittaa lippu seuraavaan lentoon, joka lähti klo10.50 ja saavuimme Helsinki-Vantaalle klo. 15.00 ja laukutkin löytyivät hihnalta.

1 Comment

Kommentointi on suljettu.